Ruiskuta kuin maalari

Jos aiot maalata monta huonetta tai koko talon seinät, joudut varaamaan työhön vähintään viikon päivät. Tai voit tehdä kuin ammattilaiset ja maalata seinät kaksi kertaa lyhyemmässä ajassa maaliruiskulla.

Maaliruiskulla voi maalata 10 neliötä seinää 10 minuutissa.

Maaliruiskulla voi maalata 10 neliötä seinää 10 minuutissa.

Klikkaa linkkiä ja pääset suoraan myöhemmin jutussa olevaan kappaleeseen.

Unohda pienet ja roiskivat maaliruiskut, jotka maksavat muutaman kymmenen euroa. Ne saattavat sopia aidan tai pihakalusteiden maalaamiseen mutta eivät ole kovin tehokkaita isoilla pinnoilla. Pienissä maaliruiskuissa on myös se vika, etteivät ne tee kovin tasaista jälkeä.

Puoliammattimaiset maaliruiskut maksavat noin 700–1500 euroa ja toimivat yllättävän hyvin. Ne sotkevat niin vähän, ettei koko huonetta tarvitse suojata lattiasta kattoon. Suojiksi riittävät lattialle levitettävä pahvi ja viereiselle seinälle teipattava muovikaistale. Maaliruiskun käyttäminen ei ole vaikeaa, ja sillä voi maalata 150 neliön kokoisen omakotitalon seinät alle kahdessa päivässä.

Kallista mutta säästää aikaa

Suurin osa puoliammattimaisista maaliruiskuista maksaa noin 700–1000 euroa teknisistä ominaisuuksista riippuen.

Maaliruisku voi tuntua kalliilta, mutta sillä voi maalata seinien ja kattojen lisäksi myös ovia ja levyjä. Maaliruisku on paras väline kaikkien pintojen maalaamiseen, joista pitää tulla tasaisia ja yhtenäisiä.

Maaliruiskun kanssa voi käyttää sellaisenaan monenlaisia maaleja, mutta joitakin maaleja pitää ohentaa hieman. Tässä jutussa käytetään seinämaalia, joka levitetään ohentamattomana maalaustekniikasta riippumatta.

Moni luulee, että maaliruiskun puhdistaminen ja jälkien siivoaminen vievät tuntikausia, mutta puoliammattimainen laitteisto on helppo puhdistaa varttitunnissa. Vesiliukoinen maali lähtee pois huuhtelemalla osat hanan alla ja juoksuttamalla vettä maaliruiskun läpi.

LUE LISÄÄ: Säästä aikaa maaliruiskulla

Näin pääset alkuun

Maaliruisku pitää säätää oikein, ja sitä pitää osata käyttää. Oikeaan tekniikkaan kannattaa kiinnittää huomiota alusta asti, jotta maali ei valu pitkin seiniä ja roisku mihin sattuu.

Jos opettelet tekniikan ja teet asiat oikein alusta asti, voit maalata lähes kaikki kodin pinnat nopeammin, helpommin ja siistimmin kuin pensselillä tai telalla.

Paineella mutta ilman ilmaa

Vuokrakonemarkkinoilla ei ole kovin paljon puoliammattimaisia maaliruiskuja, joten voit joutua ostamaan maaliruiskun. Sijoitus ei kuitenkaan mene hukkaan, sillä maaliruiskua voi käyttää myös ovien, kaapinovien ja kalusteiden maalaamiseen.

Halvimmat puoliammattilaismallit maksavat noin 700-800 euroa. Tämä maaliruisku maksaa noin 1200 euroa ja toimii niin sanotulla airless-tekniikalla. Se tarkoittaa, ettei kone puhalla maalia paineilmalla kuten halvat mallit, vaan koneen oma ilmapumppu painaa maalin ulos tarkasti säädettävällä paineella. Ero voi kuulostaa mitättömältä, mutta sillä on ratkaiseva merkitys. Se tarkoittaa muun muassa, ettei paikkoja tarvitse suojata yhtä huolellisesti kuin tavallisen maaliruiskun kanssa.

Suuttimen tarkkuus on yllättävän hyvä, ja oikealla paineella maali leviää juuri oikeaan paikkaan.

Pistoolin päässä on suutin, joka ratkaisee, kuinka paljon maalia tulee ulos. Suuttimessa on kaksi reikää, jotka annostelevat maalin oikein.

Wagner Power Painter 90 Extra on laadukas maaliruisku, joka vetää melkein vertoja paljon kalliimmille ammattilaismalleille. Hinta noin 1 200 euroa.

Valitse maali työn mukaan

Pensselillä tai telalla maalaamisessa tarvitaan maalia, joka imeytyy syvälle alustaan. Sen sijaan maaliruiskun kanssa pitää käyttää maalia, joka leviää siistiksi ja tasaiseksi kerrokseksi heti pintaan osuessaan.

Se tarkoittaa, että joitakin maaleja pitää ohentaa. Sopiva ohennussuhde on korkeintaan kymmenen prosenttia. Oikea ohennusprosentti riippuu maalin tyypistä, ja joitakin maaleja voi käyttää sellaisenaan. Ne pitää vain kaataa säiliöön ja suihkuttaa oikeaan paikkaan. Suosittelemme kysymään ohentamisohjeita maalikaupasta. Henkilökunnan pitäisi osata kertoa, pitääkö maalia ohentaa ja minkä verran.

Maalin lämpötila vaikuttaa loppu­ tulokseen ratkaisevasti. Jääkylmää maalia ei voi ruiskuttaa, koska sille käy kuin jääkaapista otetulle kastikkeelle kuuman pihvin päällä. Sekä maali että kastike pysyvät jähmeinä ja muuttuvat juokseviksi vasta, kun ne lämmitetään kunnolla. Maalia ei kuitenkaan pidä lämmittää yhtä kuumaksi kuin kasti­ ketta, jotta sitä voi käyttää: riittää, että maali on 15 asteen lämpöistä. Ota maali huoneenlämpöön vuorokautta ennen käyttöä, jos se on ollut esimerkiksi viileässä varastossa.

Sekoita maali erittäin huolellisesti, ennen kuin kaadat sen säiliöön.

Maaliruiskun kanssa voi käyttää periaatteessa mitä tahansa maalia, lakkaa tai kuullotetta. Vesiohenteinen maali on kuitenkin kätevintä, sillä maali­ ruiskun kaikki osat on helppo puhdistaa vesiliukoisesta maalista.

Kokoa laitteisto

Lue maaliruiskun käyttöohjeet huolellisesti, sillä ne vaihtelevat mallin mukaan. Voit etsiä hyviä vinkkejä myös YouTubesta.

Tämä malli (Wagner Power Painter 90) kootaan käyttökuntoon näin:

1

Upota imuletku maaliastiaan. Tätä seinä-maalia ei ohenneta. Käynnistä moottori, jotta kone alkaa imee maalia. Kytke poistoputki päälle. Maaliruiskun sisällä oleva ilma puristuu ulos ohuen letkun kautta samalla, kun kone imee astiassa olevaa maalia sisäänsä. Sulje poistoputki, kun siitä ei tule enää ilmaa.

2

Ruiskuta maalia astian sisäreunaan niin kauan, että ilman tulo loppuu.

3

Säädä painetta. 100 baria näyttää olevan liian vähän. Tässä laitteiston painetta lisätään 150 bariin.

Nyt voit aloittaa!

Kokeile maalaamista esimerkiksi pahvinpalaan tai kipsilevyyn. Säädä painetta, kunnes maalin pinta näyttää tasaiselta. Paine on sopiva, kun maali ei valu eikä pintaan jää pälviä. Lopputuloksen pitää olla yhtenäinen ja tasalaatuinen.

Sen jälkeen on tosi kyseessä! Työn jälki riippuu enemmän maalarista kuin maaliruiskusta. Lopputuloksesta tulee loistava tai vähemmän hyvä siitä riippuen, miten pidät kiinni maaliruiskusta.

Nyt voit aloittaa!

Puhdistaminen on näin helppoa

Jos aiot jatkaa maalaamista seuraavana päivänä, voit irrottaa pistoolin, huuhdella suuttimen ja peittää maaliämpärin muovipussilla. Maaliruiskuun jäänyt maali ei kovetu yön aikana.

Koko maaliruisku pitää puhdistaa, kun lopetat maalaamisen tai vaihdat maalia. Se on yllättävän helppoa.

1

Pese imuputki ulkopuolelta. Käytä esimerkiksi vanhaa tiskiharjaa. Täytä astia puhtaalla vedellä. Pane tyhjä astia myös poistoputken alle, jotta sekin puhdistuu.

2

Siirrä poistoputki ison astian päälle ja pane maaliruisku päälle, jotta vesi alkaa kiertää sen sisällä. Irrota suutin ja suuttimen pohja ja puhdista molem-mat puhtaalla vedellä.

3

Huuhtele ylimääräinen maali astiaan. Aluksi ruiskusta tulee pelkkää maalia. Kun pistoolista alkaa tulla vettä, siirrä pistooli ison, vedellä täytetyn astian päälle. Anna veden valua maaliruiskun ja letkujen läpi niin kauan, että ulos tulee pelkkää vettä. Vaihda vesi kolme tai neljä kertaa. Puhdista lopuksi pistoolissa oleva suodatin.

Näihin kannattaa käyttää maaliruiskua

Uuden talon tai laajennusosan maalaamiseen. Tyhjät huoneet on helppo maalata, ennen kuin kalusteet ovat tiellä.

Talon maalaamiseen ennen muuttoa. Aloita maalaamalla listat puumaalilla. Odota, että maali kuivuu, suojaa listat maalarinteipillä ja pahvilla ja maalaa seinät ja katot niille sopivalla maalilla.

Paneelikattojen maalaamiseen. Hyvällä maaliruiskulla voi maalata kattopaneelit ja niiden väliset pontit paljon nopeammin kuin pensselillä ja telalla.

Ulkoseinät, otsalaudat ja aidat. Käytä maaliruiskua vain tyynellä säällä, jotta tuuli ei vie maalia mukanaan.

Toimitus suosittelee: Maalaa talosi puhelimella!

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Työkalut