Oletko joskus seissyt sivellin tai tela kädessä ja puntaroinut, miten paljon nopeammin voisit maalata katon tai seinän maaliruiskua käyttäen? Entä millä maalaisit keittiön tuolit ja vanhan pajukorin?

Tartumme yleensä niihin välineisiin, jotka ovat käden ulottuvilla, ja ryhdymme työhön sivellintä tai telaa käyttäen, koska näin on tapana tehdä. Maaliruiskua ei tule hankituksi senkään vuoksi, että "kaikki tietävät", että maalin ohentaminen ruiskua varten on vaikeaa.

Vanhat tottumukset romukoppaan

Päätimme pöyhiä vanhoja tapojamme ja ajatuksiamme ja selvittää, mikä väline sopii mihinkin urakkaan. Pohdimme yhtäältä seinän, katon tai tuolin maalaamisen vaatimaa aikaa ja toisaalta sitä aikaa ja vaivaa, joka vaaditaan pintojen kunnolliseen suojaamiseen niin, että telan ja ruiskun lennättämät pienet roiskeet eivät leviä muille pinnoille.

Myös urakan loppusiivous vie aikaa. Ei ole järkeä maalata 10 minuuttia, jos pintojen suojaamiseen menee kolme tuntia ja loppusiivoukseen kaksi.

Lataa artikkeli niin saat hyvän käsityksen siitä, mikä maalaustyökalu sopii parhaiten kuhunkin urakkaan - niin tuloksen, suojaustarpeen, ajankäytön kuin puhdistustarpeenkin kannalta.

| | Sivellin | Tela | Ruisku | | | Paneelikatto - lasyyri | |

OK, mutta työläs
Ei sovellu tähän
Suositus

Maaliruisku levittää maalin tasaisesti ja säästää aikaa.Paneelikatto - täyspeittävä

OK, mutta työläs
OK, mutta työläs
Suositus

Sivellin täydentää telaa urien maalaamisessa.Seinä

OK, mutta työläs
Suositus
Suositus

Maaliruisku vaatii pintojen kattavaa suojaamista.Rajat ilman suojausta

Suositus
Ei sovellu tähän
Ei sovellu tähän

Voi onnistua siveltimellä - ja harjoittelemalla.Peiliovet

OK, mutta työläs
OK, mutta työläs
Suositus

Sivellintä käytettäessä ovi on asetettava vaakaan.Sileät kaapinovet

OK, mutta työläs
OK, mutta työläs
Suositus

Telan ja siveltimen käyttö onnistuu harjoittelun jälkeen.Pajutyöt/korikalusteet

OK, mutta työläs
Ei sovellu tähän
Suositus

Siveltimellä ei aina pääse kaikkiin kulmiin. Tuolit

OK, mutta työläs
Ei sovellu tähän
Suositus

Käytä sivellintä yhteen tuoliin – tai ruiskumaalaa. Ulkoseinäverhoilu

OK, mutta työläs
Suositus
OK, mutta työläs

Käytä sivellintä uuteen puuhun, myöh. telaa ja ruiskua.

Suositus

= Suositus

OK, mutta työläs

= OK, tosin työläs

Ei sovellu tähän

= Ei sovellu tähän