Epäkeskohiomakone on uskomattoman tehokas työkalu puutarhakalusteiden, hyllyjen ja pöytälevyjen hiomiseen. Epäkeskohiomakone sopii karkeaan ja tarkkaan hiomiseen sekä esineiden kiillottamiseen. Pyörivä liike estää pinnan naarmuuntumisen.

Testasimme viisi hiomakonetta, jotka toimivat 18 voltin akulla, ja joihin sopii 125 millin hiomapaperi. Kaikissa koneissa on tarpeeksi voimaa tavallisiin kodin töihin, mutta muissa asioissa on isoja eroja. Joitakin koneita on helpompi hallita kuin muita, ja osa koneista on varsin hiljaisia. Se pätee esimerkiksi vahvaan testivoittajaan.

Moni kone pitää kuitenkin todella kovaa ääntä, etenkin silloin, kun kierrokset nousevat. Portaaton ja pyöritettävä nopeudensäädin toimii todella hyvin. Valitettavasti toimintoa ei ole kaikissa koneissa.

Näin epäkeskohiomakoneet testattiin

Koneiden teknisiä kykyjä verrattiin toisiinsa, ja koneiden toiminta ja ergonomia arvioitiin.

Hioimme höylättyjä ja höyläämättömiä mäntylautoja, pyökkiä ja vanhaa jätelautaa. Kokeilimme hioa myös ruosteista rautaa.

Mittasimme melun metrin päästä kovalla kierrosnopeudella, kun kone pyöri vapaasti.

Hioimme jyväkoon 60, 80, 120 ja 240 hiomapapereilla. Arvioimme paperien vaihtamisen ja sen, miten paperit pysyivät kiinni.

Testasimme nämä 5 epäkeskohiomakonetta

  • FESTOOL ETSC 125 LI
  • BOSCH ADVANCEDORBIT 18
  • AEG BEX18-125
  • RYOBI R18ROS
  • MAKITA DBO180Z

LATAA KOKO TESTI ja katso, mikä kone nousi testivoittajaksi.

EPÄKESKOHIOMAKONEEN TÄRKEÄT YKSITYISKOHDAT
KAHVAT: Koneesta pitää pystyä pitämään kunnolla kiinni työskentelyn aikana. Koneessa pitää olla vähintään kaksi otekohtaa. Niissä pitää olla kunnon kumipäällysteet.
NAPIT: Käynnistys- ja sammutusnapin on oltava helppo käyttää, ja sen pitää olla sopivasti sormien alla. Koneessa pitää olla lukitustoiminto, jotta koneella voi hioa painamatta nappia koko ajan.
NOPEUDENSÄÄDIN: Koneen nopeutta pitää voida vaihdella, jotta sillä voi hioa erilaisia materiaaleja ja erilaisilla hiomapapereilla. Portaaton säätöpyörä on paras vaihtoehto.
AKKU: Hiomakoneet myydään yleensä ilman akkua ja laturia. Ellei sinulla ole valmiiksi sopivaa akkua, osta noin 4 ampeeritunnin akku, jossa on tarpeeksi voimaa. Akun merkkivalon pitää näkyä.
MOOTTORI: Hitaasti käynnistyvästä moottorista on hyötyä, jotta kone ei nykäise eteenpäin käynnistyksen yhteydessä.
PÖLYNKERÄÄJÄ: Koneessa pitäisi olla hyvä pölynkerääjä. Se voi olla joko laatikko tai pieni pussi. Laatikoiden tyhjentäminen on helpompaa, mutta ne haittaavat monesti hiomista. Usein kerääjän tilalle kannattaa liittää pölynimuri.
ETUKAHVA: Etukahvassa pitäisi olla luistamattomat kumipäällysteet samaan tapaan kuin takakahvassa. On hyvä, jos koneen etukahvaa voi siirtää ja säätää.
HIOMAPOHJA: Hiomapaperi kiinnitetään pohjaan tarranauhalla. Tarra kuluu ajan myötä, ja hiomapaperit alkavat irrota. Tarkista, että hiomapohjan voi vaihtaa helposti uuteen.