Asumuksia on rakennettu parin sadantuhannen vuoden ajan pitämään sade, tuuli, sotaisat viholliset ja verenhimoiset sapelihammastiikerit ulkona. Taloja on rakennettu lehdistä, oljesta, puusta ja kivestä – hiekkakivestä, tiilestä, betonista – mitä nyt saatavilla on ollut. Varsinkin kivi osoittautui niin hyväksi materiaaliksi, etteivät rakennustavat ole muuttuneet 200 000 vuoteen. Se on ihme, sillä vaikka kivi on hyvä rakennusmateriaali, sen eristyskyky on kuitenkin varsin surkea. Jossain vaiheessa vilusta värisevät esiisämme keksivät rakentaa seinistä kaksiosaisia, jolloin niiden väliin jää ilmaa. Se auttoi. Esi-isä keksi myös muuttaa kiven villaksi ja täyttää seinän sillä. Se vasta auttoikin! Juuri kun ehdimme jo luulla, että palelevat varpaat ovat historiaa, jäätiköt alkoivat sulaa ja merenpinta nousta. Nyt olemme alkaneet säästää energiaa työntämällä seinien täytteeksi entistä enemmän ilmaa. Ilmaa ja kuivia runkoja Parissa sukupolvessa olemme murtaneet 200 000 vuoden perinteet. Nykyään rakennamme talomme ilmasta. Ympäristöystävällinen ilma pakataan mineraalivillaan ja polystyreenivaahtoon ja vangitaan seinien väliin pitämään lämpöä. Loppurakentaminen onkin enää pintaa ja koristeita. Ilma ei ole ongelmaton rakennusmateriaali.

Tiiviiden talojen seiniin kertyy kosteutta, sisälle on saatava raitista ilmaa – ja talon pitäisi olla vielä kaunis. Lattia lisää asumismukavuutta, tauluja olisi kiva saada seinille, ikkunat ja ovet ovat käytännöllisiä... Koko ajan syntyy uusia ideoita, miten voimme asua turvassa lämpimissä pesissämme pelkäämättä taivaan putoamista niskaamme. Joten ei valiteta ristämis- ja tiivistämisvaatimusten tiukentumisesta, vaan katsotaan avoimin mielin, mitä tulevaisuudella on nnettavanaan. Tässä lehdessä ja rakennusalalla on tarjolla paljon materiaaleja ja tekniikoita, joilla säästetään ympäristöä ja lämmityskuluja. Uudis- ja korjausrakentamisen lähitulevaisuus tarkoittaa maanpäällisiä perustoja, kevyitä seiniä ja paljon nykyistä ksinkertaisempia kattorakenteita.