Video
Helppo
Vaikea

Useimpia betoniportaita joutuu jossakin vaiheessa korjaamaan. Syynä pidetään sitä, että aiemmin käytettiin heikkolaatuista betonia. Betoniin ei sekoitettu tarpeeksi sementtiä. Jos portaat myöhemmin rapattiin sementtilaastilla, joka on huomattavasti betonia vahvempaa, portaat ”paketoitiin” tiiviin rappauskerroksen sisään.

Pienimmästäkin rappauskerroksen halkeamasta pääsee vettä sisään, ja kovilla pakkasilla vesi jäätyy ja laajenee. Tällöin rappauksesta alkaa lohjeta paloja, jonka jälkeen kosteus pääsee entistäkin helpommin betoniin. Reiät on syytä paikata, ennen kuin vauriot laajenevat.

POISTA IRTORAPPAUS:

1. Poista irtorappaus vasaralla ja taltalla

Talttaa kiinteään betoni-pintaan asti. Naputtele rappausta. Jos löydät ontolta kuulostavia alueita, talttaa ne auki.

2. Hio betonipinta kiinteään

kovaan betoniin asti. Hio myös rappauskerros, jotta reiän ympärille syntyy tiivis viistoreunus. Timanttihiomakupilla varustettu kulmahiomakone on tehokas väline tähän.

3. Hio myös uloimpien klinkkereiden alapuolelta

Koska kulman klinkkeri on hyvin kiinni, sitä on turha irrottaa. Mahdollinen irtorappaus on kuitenkin syytä poistaa myös klinkkerin alapinnalta

4. Poista loput irtorakeet jäykällä teräsharjalla

Kulmahiomakoneeseen kiinnitettävä kuppimainen teräsharja on hyvin tehokas väline tähän.

TÄYTÄ REIKÄ:

1. Kostuta korjauskohta

vedellä tai mieluiten paisuntalaastilla. Alue on kostutettava hyvin. Varmista, että työstät kaikki mahdolliset kulmaukset ja nurkat. Paisuntalaasti takaa, että saneerauslaasti sitoutuu hyvin.

2. Sekoita saneerauslaasti

Tässä käytetään veteen sekoitettavaa saneerauslaastia. Seosta sekoitetaan noin 3 minuuttia, ja sen jälkeen on noin 20 minuuttia aikaa työstää se pintaan. Työstö-aika riippuu ilman lämpötilasta.

3. Täytä reikä laastilla

Laita laastia kaikkiin nurkkiin. Voit täyttää jopa 5 cm syviä reikiä yhdellä laastikeroksella. Ylitäytä reikää noin 5 mm, jotta pystyt silottamaan pinnan tasaiseksi.

4. Silota laasti

tasaiseksi pinnaksi niin hyvin kuin osaat. Mitä sileämmän siitä saat, sitä vähemmän joudut hiomaan. Tässä käytetään muovilastaa, mutta voit käyttää myös muurauskauhaa.

5. Hio pinta sileäksi

kun laasti on kuivunut. Varminta on odottaa seuraavaan päivään. Nyt voit hioa laasti-pinnan sileäksi ja haluamasi näköiseksi timanttihiomakupilla.

6. Maalaa korjauskohta

hengittävällä vesiliukoisella sokkelimaalilla. Jos maalipinta on jostakin lohkeillut, portaat pitäisi hioa kokonaan ja maalata uudelleen.