Aseta säätökulmaimen toinen puoli katon suuntaisesti ja toinen vatupassin suuntaisesti niin, että se on pystysuorassa. Siirrä tämä mitta katkaisusirkkeliin. Jos käytössä ei ole katkaisusirkkeliä, voit siirtää mitan lautaan ja sahata sen tavallisella käsisahalla.

Kun ensimmäinen lauta on sahattu viistoon, päätykolmion korkeus mitataan huolellisesti. Noin yhden sentin paksuisesta tukilistasta mitattuna korkeus on tässä 45 cm.Huomaa, että lauta sahataan alareunasta 15 astetta viistoon. Kaikki muutkin laudat sahataan samalla tavalla. Sen ansiosta sadevesi valuu paremmin alas.

Kiinnitä lauta yhdellä ruuvilla oikean puolen alareunasta. Tarkista sitten vielä vatupassin avulla, että lauta on vaaterissa, ja ruuvaa sitten vasen alareuna kiinni. Ja sitten kahdella ruuvilla ylhäältä. Muista, että ruuvien pituuden pitää olla ainakin kaksi kertaa laudan paksuus.

Nyt mitataan seuraavan laudan pituus, ja se sahataan alareunasta 15 astetta jiiriin. Lauta sijoitetaan niin, että sen ja edellisen laudan väliin jää puoli laudan leveyttä. Välit peitetään myöhemmin toisella lautakerroksellaLoput alemman kerroksen laudat mitataan, sahataan ja ruuvataan kiinni samalla tavalla.

Kolmion oikean puoliskon verhoilu on peilikuva vasemmasta. Siihen kiinnitetään vain ensimmäinen lauta, ja asennetaan sitten vasemman puolen toinen lautakerros. Laudat tulevat 2 cm päällekkäin. Merkitse tämä mitta lautaan. Mittaa sitten korkeus alareunasta kärkeen. Tässä se on 44 cm. Keskimmäinen lauta sahataan vinoon niin, että siihen muodostuu terävä kärki.Mittaa sitten 44 cm kärjestä ja sahaa lauta samalla tavalla 15 astetta vinoon kuin ensimmäisenkin kerroksen laudat.

Kun asetat keskimmäisen laudan tukilistan päälle, tarkista, että se on kummallakin puolella saman verran eli 2 cm alalautojen päällä. Kiinnitä lauta kahdella ruuvilla sekä ylä- että alareunasta.

Mittaa nyt keskilaudasta 8 cm, niin seuraavakin lauta tulee 2 cm alalaudan päälle. Jatka verhoilua mittaamalla, sahaamalla ja ruuvaamalla samaan tapaan. Muista, että ruuvit eivät saa mennä alemman kerroksen lautojen läpi. Ruuveilla vain kiinnitetään toinen lautakerros alla oleviin lautoihin.

Ruuvien sijainnin voi merkitä myös lautojen ollessa työpöydällä. Etukäteen mittaaminen helpottaa lautojen ruuvaamista etenkin, jos joudut seisomaan tikkailla työtä tehdessäsi. Kun kaikki laudat on kiinnitetty, on aika irrottaa tukilista, jolla varmistettiin alareunan tasaisuus. Alareunan viistotuksen ansiosta sadevesi valuu maahan, eikä sitä juurikaan pääse rakennetta pilaamaan.