Johdanto
Ohjeet
01
Polystyrolin laitto
3
Vaihe
Laitamme kelluvan lattian alle kaksi kerrosta 5 mm paksua Selitac Plus-eristyslevyä. Kahdella kerroksella on useita etuja: toisaalta lattia saadaan tehokkaasti eris-tettyä pintakylmyydeltä, jolloin jalkoja ei palele ja toisaalta lattian epätasaisuudet saadaan suoristettua. Lisäksi voit laittaa höyrysulun kerrosten väliin, jolloin sekin on paremmin suojattu.
Alinta kerrosta ei viedä aivan seinään saakka. Pitämällä noin 5 cm:n etäisyy-den seinään vältyt lattian kaartumiselta ylöspäin seinää vasten.
Ensimmäinen kerros polystyrolia laitetaan reuna reunaa vasten, uritettu puoli alaspäin. Käytä saksia ja yleisveistä ja kiinnitä levyt toisiinsa teipillä. Muista 5 cm:n etäisyys seinistä.
Levitä höyrysulku lattialle 20 cm:n päällekkäisyydellä. Vuodat ovat 100 cm:n levyisellä rullalla kaksinkerroin. Taita vähintään 10 cm ylös seinää pitkin ja kiinnitä reuna teipillä.
02
Lattian laitto
6
Vaihe
Laminaattilattioita saa lähes ainoastaan klikattavalla lukkoponttiliitoksella. Lat-tia, jossa on lukkoponttiliitokset sekä lyhyillä että pitkillä sivuilla vaatii hieman enemmän aikaa ja vaivaa. Levyjä on kerättävä kokonainen rivi yhteen ja klikattava rivi sen jälkeen paikoilleen.
Mutta jos haluaa liimata lattialevyt yhteen, täytyy lyhyiden sivujen lukko-ponttiliitokset (päätyliitokset) poistaa. Tällöin liitoksista tulee tavalliset pontti-liitokset, jolloin voit asettaa levyn kerral-laan. Työ etenee helpommin ja nopeam-min. Liimauksen ansiosta lattiasta tulee myös jäykempi. Lattia ei myöskään nari-se jalkojen alla lattialla liikuttaessa.
Laminaattilattia leikataan toivottuun pituuteen pistosahalla. Tee merkinnät yläpuolelle ja leikkaa ala-puolelta. Muista poistaa ”laipat” kaikista päätyliitoksista (katso piirros).
Kahden ensimmäisen laminaatti-rivin etureunojen tulee olla aivan tasassa. Pidä seinän ja lattian välinen rako 10 mm:ssä palikoiden avulla, jotta kelluva lattia voi ”laajeta”.
Sivele hieman liimaa sekä lyhyen että pitkän sivun urospontin yläreu-naan. Liimaa on käytettävä niin paljon, että sitä pursuaa lattian pinnalle painettaessa levyä paikalleen.
Pidä levyä kallellaan, kunnes reu-naliitos tarttuu kiinni. Sen jälkeen laudan voit keinauttaa paikoilleen, mutta katso, että liitos pysyy tiiviinä. Ylimääräinen liima kuivataan pois rievulla.
Naputa laminaattilevy vasaran ja pienen levynpalan avulla paikalleen vapaaseen lyhyeen sivuun (päätyliitok-seen). Levyn on istuttava tiiviisti kiinni edellisessä levyssä.
03
Listojen asennus
5
Vaihe
Kellarin seinä on usein epätasainen, varsinkin alhaalta jalkalistan kohdalta.
Ei ole hyvännäköistä, jos seinän ja jalkalistan välillä on ilmaa. Tämän vuoksi asensimme jalkalistan taakse 10 mm paksuja välikkeitä, jotta seinässä ja latti-assa ei olisi muhkuroita - katso piirrosta.
Jalkalistan ja seinän välinen aukko suljetaan tavallisesti ikkunoiden ja ovien ympärillä käytettävällä saumanauhalla. Saumanauha on rullalla esitiivistettynä, joten jalkalista on asennettava heti saumanauhan jälkeen, koska nauha alkaa laajentua välittömästi. Maalasimme jal-kalistat hieman saumanauhaa vaaleam-man harmaiksi ennen niiden asennusta.
Maalaa jalkalistat ja anna niiden kuivua hyvin ennen leikkaamista. Katkaisu/jiirisaha (käsi- tai sähkökäyt-töinen) on suureksi avuksi leikattaessa listoja tarkalleen suoraan kulmaan.
Asenna välikkeitä listan alareu-nan taakse korkeintaan 50 cm:n välein. Naulaa välikkeet uppokantanauloil-la. Poraa 7 mm:n reiät välikkeiden keskeltä läpi, jotta listat ovat valmiita asennettaviksi.
Listojen taakse pitkin yläreunaa ja välikkeiden yläpuolelle kiinnitetään saumanauhaa. Suojapaperi irrotetaan ja nauha painetaan paikalleen. Listat nostetaan paikoilleen saman tien.
Paina lista laudan avulla tiukkaan lattiaa vasten samalla kun poraat siihen jo esi-poratun reiän kautta 6 mm:n reiän seinään asti. Naputa reikään 6 mm:n ruuvitulppa, ja aseta siihen ruuvi. Naputa ruuvi syvemmälle ja kiristä ruuvi.
Materiaalit
• 2 kerrosta Selitac Plus -eristelevyä (A)
• Laminaattilattiaa (C )
• 15 x 67 mm:n jalkalistoja (D)
• 10 mm:n välikkeitä (E), 4 x 8 cm
Lisäksi:
• Illmod 600 saumanauhaa, 8–15 mm (F)
• 5 x 60 mm:n Climate-ruuveja (G)
• Puuliimaa (ulkokäyttöön tarkoitettua)
• 6 mm:n ruuvitulppia (H)
• 10 mm:n välikkeitä
• 20 mm:n uppokantanauluoja
• 0,20 mm:n PE-kalvoa (B)
• Akryylipohjustetta ja silotetta
• Muoviteippiä
Vie aikaa
1-2 päivää (sis. kuivumisajan)
Hinta
Noin 27 € neliömetriltä.
Vaikeusaste
Ole huollinen ensimmäisten laminaattilevyrivien kanssa. Sen jälkeen työ helpottuu. Jokaisen rivin viimeinen lauta saattaa olla hankala.