Helppo
Vaikea

Suuret puut ovat komeita, mutta varjostavat paljon. Ne keräävät myös vettä suurelta alalta, joten muiden kasvien kasvu puutarhassa saattaa olla haasteellista. Tästä syystä suuret puut saattavat kiristää tunnelmaa naapurustossa, etenkin tiheään rakennetussa ympäristössä. Ennen kuin ryhdyt miettimään tonnien painoisen puun kaatoa, selvitä puun pituus. Tiedon perusteella voi arvioida voiko puun kaataa kokonaisena vai pitääkö se katkaista ensin latvasta. Latvan katkaisu vaatii ammattimaisen moottorisahan käyttäjän, sillä latvan sahaaminen on todella vaarallista. Mikäli puun ympärillä on riittävästi tilaa ja puu voidaan kaataa kokonaisena, voit tehdä sen itse vain jos sinulla on riittävästi kaatokokemusta. Parempi vaihtoehto on ”myydä” puu ammatilaiselle, joka kaataa sen mielellään saadessaan itselleen korvaukseksi polttopuuta.

Kolme ratkaisevaa lovea

Kaatumissuuntaa voidaan ohjata kahdella tavalla. Puun yläosaan kiinnitetyllä –2 köydellä suuntaa voi ohjata kaadon alussa. Ratkaisevimpia ovat kuitenkin ylä-, ala- sekä kaatolovi. Kun nämä lovet sahataan oikeisiin kohtiin, puu kaatuu haluamaasi suuntaan – mikäli puu kasvaa jotakuinkin suorassa. Mikäli kasvusuunta on voimakkaasti esim. itään päin, puuta on melko mahdotonta kaataa täysin vastakkaiseen suuntaan. Tällöin puu pitää kaataa pala kerrallaan. Ja antaa tehtävä ammattilaiselle.