Johdanto
Ohjeet
01
Perustus ensin
8
Vaihe
Ennen penkin rakentamista on tärkeää tasoittaa pohja. Lapioi ja haravoi pahimmat epätasaisuudet pois, levitä päälle tasainen kerros karkeaa hiekkaa ja tiivistä se.
Kun pohja on valmis, voit asentaa ensimmäisen kerroksen kivet. Tärkeintä on huolehtia siitä, että kaikki on suorassa. Jos ensimmäinen kerros menee vinoon, virheet kertautuvat ja pahenevat seuraavissa kerroksissa. Vatupassi ja suorakulma ovat tärkeitä työkaluja tässä vaiheessa.
Levitä paikalle asennushiekkaa. Käytä vatupassia ja lapiota ja tee penkille tasainen pohja parista kärryllisestä hiekkaa. Muista tiivistää hiekkakerros huolellisesti.
Aloita kuivalla laastilla. Kun pohja on tasainen, kaada sopiva määrä laastijauhetta ensimmäisen kiven kohdalle. Kaada lisää laastia sitä mukaa, kun asennat lisää kiviä.
Kastele laasti, jotta sidosaine aktivoituu. Laastin pitää olla kosteaa ja pehmeää, muttei märkää ja juoksevaa.
Asenna ensimmäiset kivet. Pidä huoli, että rivistä tulee suora ja kivet ovat yhtä korkealla. Asenna kivet viiden millin välein.
Kulman pitää olla suora. Asenna kivet tarkasti kohtisuoraan, jotta penkistä ei tule vino. Jos alimmat kivet eivät ole suorassa kulmassa, virheet kertautuvat myöhemmin.
Jatka rakentamista, kunnes alin kerros on valmis. Tarkista kivi kerrallaan, että ne ovat oikealla korkeudella ja suorassa. Tee viimeiset hienosäädöt kumivasaralla.
02
Tee perustus valmiiksi
4
Vaihe
Kun ensimmäisen penkin pohja on valmis, voit tehdä sen jatkoksi lisää nelikulmioita. Siihen tarvitaan muutamia puolikkaita kiviä. Voit ostaa ne valmiina tai leikata ne itse.
Pidä koko ajan huoli siitä, että kivet ovat vaakasuorassa ja kulmat ovat suoria. Se on helppoa, kun ensimmäinen neliö on valmis ja sitä voi käyttää ohjaimena.
Muista tehdä reunatuet myös uusien neliöiden ulkopuolelle, jotta kivet eivät lähde liikkeelle.
Tee pohjasta niin iso kuin haluat. Tarkista kulmien ja pinnan suoruus vielä kertaalleen, kun olet asentanut viimeisen kiven. Tässä vaiheessa voit vielä suoristaa vinot kivet. Kun olet tyytyväinen tulokseen, anna laastin kuivua.
Sekoita iso paljullinen laastia. Isoille kiville tarvitaan paljon laastia, sillä niissä on paljon pintaa tiiliin verrattuna.
03
Viimeistele kukkapenkki
5
Vaihe
Kerrosten rakentaminen aloitetaan aina nurkasta. Se varmistaa, että kivet eivät työnny reunojen yli.
Kivet pitää asentaa limittäin siten, että asennettavan kiven keskellä on aina sauma.
Säädä kivet paikoilleen kumivasaralla aina, kun saat uuden kerroksen valmiiksi.
Muista asentaa ensimmäiset kivet limittäin. Asenna kokonaiset kivet siten, että alempien kivien saumat jäävät niiden keskelle. Penkki pysyy paremmin koossa, kun kivet asennetaan limittäin.
Aloita nurkasta. Kohdista ensimmäiset kivet tarkasti samaan linjaan alempien kivien kanssa. Aloita uusi kerros aina nurkan kohdalta.
Kun ensimmäinen kivi on kohdallaan, voit tehdä kerroksen helposti loppuun. Tarkista jokaisen kerroksen suoruus vatupassilla ja suorakulmalla.
Hienosäädä kumivasaralla. Kiveä ei kannata nostaa pois enää sen jälkeen, kun se on kiinnitetty laastiin. Säädä sen paikkaa mieluummin kumivasaralla.
Materiaalit
Betonikiviä
- 76 kiveä á 21x42x14 cm
- 5 kiveä á 21x21x14 cm
Muuta
- Kuivalaastia
- Betonia
- Asennushiekkaa
- Automaattikastelujärjestelmä (sadettaja OS 140, pumppu, venttiili ja puutarhaletku)
Erikoistyökalut
- Laattaleikkuri tai iso kulmahiomakone ja timanttilaikka
Vie aikaa
Viikonlopun.
Hinta
- Kohopenkki 600 euroa
- Automaattikastelu 150 euroa
Vaikeusaste
Teknisesti helppoa mutta raskasta työtä.
Video
Vinkit & niksit
älykäs automaattikastelu
Penkistä tulee astetta hienompi, kun siihen asennetaan Gardenan automaattinen kastelujärjestelmä. Sitä voi ohjata esimerkiksi puhelinsovelluksella. Muillakin valmistajilla on vastaavia kastelu järjestelmiä.
Järjestelmän käyttämiseen tarvitaan maan alle asennettava venttiili kotelo. Lisäksi penkkiin pitää vetää jäykästä muovista tehty vesiletku, joka liitetään talon seinässä olevaan hanaan.
Sen lisäksi penkkiin tarvitaan sadettajia ja ohjausyksikkö. Nämä sadettajat nousevat maan pinnalle, kun ne pannaan päälle.