Maalaa tumma ovi vaaleaksi

Kodille on helppo antaa pieni piristysruiske. Me heitämme hyvästit synkälle ovelle maalaamalla se paljon piristävämmällä värillä. Urakasta selviää nopeasti ja uudesta ilmeestä voi nauttia monia vuosia. Mutta ennen kuin ryhtyy maalaamaan öljyttyä tiikkiovea, on hyvä tietää muutama niksi. Kerromme vinkit, joilla oven ilme muuttuu takuuvarmasti.

Vaikeusaste
Vie aikaa
2 tuntia
Hinta
40 euroa

Johdanto

Yhteen aikaan oli trendikästä, jos kotona oli käytetty paljon ruskeita värejä. Mutta ei välttämättä enää. Ruskeista sävyistä pääsee halutessaan eroon, ja ruskean tiikkiovenkin ehostaminen onnistuu hyvin. Muutama niksi on kuitenkin hyvä tietää, ennen kuin käärii hihat ylös, sillä öljyttyä tiikkiovea ei kuitenkaan voi noin vain ryhtyä maalaamaan.

Mikäli ovea ei aluksi pohjusteta oikein, öljy tunkeutuu pinnan läpi vaikka oveen olisi vedetty kuinka monta maali-kerrosta. Kahdesti sivelty eriste- ja kiin-nityspohjuste estää öljyn läpi pääsyn. Myös uusi maali kiinnittyy tällöin parhaalla mahdollisella tavalla.

ONGELMA:
Tiikkiovi on kulunut ja naarmuuntunut, joten se ei enää sovi talon tyyliin.

RATKAISU:
Huolellisen pohja- käsittelyn ja uuden värin myötä ovi on kuin uusi.

Vie aikaa

Pari tuntia maalaamiseen + kuivumisajat.

Hinta

Noin 30-40 €/ovi, riippuen maalin hinnasta.

Vaikeusaste

Ovi on helppo puhdistaa ja maalata.

Ohjeet

01
Onnistu varmasti 5 Vaihe

1

Irrota ensin kahvat ja saranat. Lopputuloksesta tulee siistimpi kun kahvat ja saranat irrottaa eikä tyydy vain peittämään tai teippaamaan niitä piiloon.

2

Ovi pitää puhdistaa. Ovesta pitää poistaa viimeisen öljykäsittelyn jäänteet. Pese ovi peruspuhdisteella ja huuhtele se lopuksi puhtaalla vedellä.

3

Tämän jälkeen ovi hiotaan. Kun oven pinta on jälleen täysin kuiva, se hiotaan hiomapaperilla, jonka karkeus on 120. Hio vain vuosisyiden suuntaan, yleensä ne kulkevat ovessa pituussuuntaan.

4

Pinta pitää pohjustaa huolella. Se kannattaa käsitellä kahteen kertaan. Noudata kuivumisaikoja käsittelyjen välillä. Jos ovessa on naarmuja tai halkeamia, ne voi tasoittaa pohjustusvaiheessa.

Sileä mikro-kuitutela. joka on huuhdeltu ja kuivattu ennen maalaamista.

5

Viimeistely. Kun pohjuste on täysin kuivunut, ovi pintamaalataan. Valitse kiiltävä tai puolikiiltävä maali. Mitä kiiltä-vämpi maali, sitä kestävämpi ja helpommin hoidettava ovipinnasta tulee.

Vihreä maali on Sadolinin.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Ovet