Rakennuslevyt ovat monella tavalla käteviä. Niitä on helppo käyttää, ja ne peittävät ison alueen lyhyessä ajassa.
Levyjä on helpompi käsitellä kuin kapeita lautoja, minkä lisäksi puulevyt ovat yleensä halvempia kuin laudat. Puulevyt tehdään ylijäämäpuusta, joka menisi muuten hukkaan tai polttoaineeksi.
Tässä jutussa käydään läpi kipsilevyt, lastulevyt, OSB-levyt, vanerilevyt, polystyreenilevyt ja kuitukipsilevyt.
1. Kipsi: Levy, joka sopii lähes joka paikkaan
Markkinoilla on paljon erilaisia kipsilevyjä, jotka sopivat talon kaikille pinnoille.
Kipsilevyjen leikkaaminen on helppoa, ja levyt on helppo ruuvata seiniin ja kattoihin. Märkätiloihin käytetään käsiteltyjä ja erikoiskovia kipsilevyjä, ja joissakin kattokipsilevyissä on neljä ohennettua reunaa saumaamisen helpottamiseksi.
Erikoiskovia kipsilevyjä käytetään myös lattioissa, sillä ne muodostavat tukevan pohjan esimerkiksi lattialaatoille.
Markkinoilla on myös kipsilevyjä, joiden takapuolella on polystyreenieriste.
Kipsilevyt rajoittavat tulipalon leviämistä, joten ne sopivat erinomaisesti seiniin ja kattoihin joko sellaisenaan tai puulevyjen päälle.
Vaihtoehtoja
- Peruslevyjä, neljältä reunalta ohennettuja kattolevyjä, märkätilalevyjä, erikoiskovia kipsilevyjä.
Hyödyt
- Helppoja käyttää
- Sopivia tee se itse –rakentamiseen
- Halpoja ja palonkestäviä.
Haitat
- Raskaiden esineiden kiinnitys vaatii erikoistulpat.
Hintaesimerkki
- 13x1200x2520 mm noin 12 euroa.
LUE LISÄÄ: Sileä ja lämmin seinä yhdellä levyllä
2. Lastulevyt: Perinteinen ja halpa ratkaisu
Perinteiset, kalusteiden rakentamiseen tarkoitetut lastulevyt on tehty puulastuista, jotka on puristettu yhteen liiman avulla. Lastulevyjä voi käyttää myös rakentamiseen, mutta vain sisätiloissa, sillä ne imevät vettä.
Lattialastulevyissä on pontit, joten niistä tehty alusta on luja ja yhtenäinen. Jos käytät lastulevyjä, varmista, että ne on tarkoitettu rakentamiseen. Tavallinen kalustelastulevy ei ole tarpeeksi vahvaa esimerkiksi lattiaan.
Vaihtoehtoja
- Peruslevyjä,
- Lattialastulevyjä
- Uritettuja levyjä
- Lattialämmitystä varten.
Hyödyt
- Halpaa
- Helppoa sahata
Haitat
- Ei yhtä lujaa kuin OSB-levyt ja vaneri
Hintaesimerkki
- Lattialastulevy: 22x600x2400 mm noin 15 euroa
- Peruslastulevy: 11x1200x2600 mm noin 12 euroa
3. OSB: Halpa (ja trendikäs) vanerilaatu
OSB-levyt on tehty yhteenliimatuista puulastuista ja puunpalasista. OSB-levyjä käytetään yhä enemmän vanerin asemesta sekä sisällä että ulkona, sillä vaneri on kalliimpaa. Monen mielestä OSB-levyt näyttävät niin hyviltä, ettei niitä tarvitse maalata tai pinnoittaa.
OSB-levyjä käytetään myös kipsilevyjen alla, sillä puulevyt kestävät ruuvaamista. Se tarkoittaa, että puu-kipsilevyseinään voi kiinnittää helposti painavia esineitä.
Vaihtoehtoja
- OSB1-levyt sopivat kuivaan tilaa (sisälle)
- OSB2-levyt kosteisiin ulkorakennuksiin ja OSB3-levyt ulos.
Hyödyt
- Käytännössä yhtä vahvaa kuin vaneri
- Mutta halvempaa.
Haitat
- Ei haittoja.
Hintaesimerkki
- OSB3-levy: 12x1220x2440 mm noin 40 euroa
4. Vaneri: Vanha ja hyvä levy kattoon ja lattiaan
Vaneri on perinteinen rakennuslevy, jota voi käyttää sekä sisällä että ulkona.
Erittäin ohuet, poikittain liimatut puusuikaleet muodostavat vahvan puulevyn, jota voi käyttää esimerkiksi lattiarakenteissa. Vedenkestävällä liimalla tehtyjä levyjä käytetään muun muassa aluskatteena.
Vaihtoehtoja
- Koivuvaneria kalusteisiin
- Havuvaneria lattiaan
- Aluskatteek si ja muottivaneriksi
Hyödyt
- Kestävä ja hyvän näköinen.
Haitat
- Suhteellisen kallis.
Hintaesimerkki
- Koivuvaneri: 15x1220x2440 mm noin 65 euroa
5. Polystyreeni: Kevyt levy seiniin ja märkätiloihin
Polystyreenilevyt helpottavat rakentamista sekä märkätiloissa että muissa huoneissa.
Pinnoitetut polystyreenilevyt eivät paina juuri mitään, mutta ne ovat erittäin kestäviä ja sopivat kosteiden tilojen rakentamiseen. Pinnoitetut polystyreenilevyt ovat varsin kalliita, mutta niiden käyttö lisääntyy monissa erilaisissa remonteissa.
Levyt on kehitetty etupäässä ammattimaiseen käyttöön, joten niiden suunnittelussa on kiinnitetty huomiota sekä painoon, helppokäyttöisyyteen, eristystehoon, vesitiiviyteen että asentamisnopeuteen.
Ammattilaisille aika on rahaa. Myös kaikille muille levyt ovat tapa säästää selkää ja rakentaa nopeasti.
Vaihtoehtoja
- Levyt ovat erilaisia. Suurin osa levyistä on 1–10 senttiä paksuja. Myös kokonaisia kylpyhuonejärjestelmiä.
Hyödyt
- Keveitä käsitellä ja liimata yhteen
- Vahvoja
- Sopivat usein märkätiloihin.
Haitat
- Melko kalliita.
Hintaesimerkki
- Rakennuslevyt: 20x600x2500 mm alk. 40 euroa
- Uritetut lattialevyt: 50x60x1240 mm alk. 60 euroa
LUE LISÄÄ: Polystyreeni – eriste ja rakennuslevy
6. Kuitukipsi: Erittäin kova ja ruuvinkestävä kipsilevy
Kuitukipsilevyt ovat paljon kovempia kuin tavalliset kipsilevyt. Kuitukipsilevyt kestävät ruuvaamista ja vaimentavat ääntä, mutta ne ovat myös kalliimpia ja niitä on vaikeampi leikata kuin tavallisia kipsilevyjä. Kuitukipsilevyjen leikkaamiseen tarvitaan voimakkaita työkaluja, mutta tavallista kipsilevyä voi leikata helposti mattoveitsellä.
Kuitukipsilevyjä ei voi kierrättää, joten ne ovat haitallisempia ympäristölle kuin tavalliset kipsilevyt.
Kuitukipsilevyistä voi rakentaa kestävän yksikerroksisen seinän, ja siihen voi kiinnittää esineitä tavallisilla kivitulpilla.
Kuitukipsilevyt liimataan yhteen. Niiden saumaaminen ja tasoittaminen on keskimäärin helpompaa kuin tavallisten kipsilevyjen.
Vaihtoehtoja
- Paljon erilaisia levyjä, sekä reunaohennettuja että suorareunaisia malleja. Joidenkin levyjen taakse on liimattu polystyreenieristeet.
Hyödyt
- Vahvoja ja ruuvinkestäviä.
Haitat
- Painavia
- Ei voi käyttää uudestaan
- Suhteellisen kalliita.
Hintaesimerkki
- Suorareunainen levy: 12,5x900x2400 mm alk. 22 euroa.
- Reunaohennettu levy: 12,5x900x1200 mm alk. 15 euroa
LUE LISÄÄ: Näin käytät kuitukipsilevyjä