Maailmassa on yli 12 000 eri puulajia, joten oikean lajin valitseminen omaan terassiin, lattiaan, autokatokseen tai keittiön pöytätasoon voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vaihtoehtoja löytyy viidakollinen, ja valinta hankaloituu entisestään, kun vaaleiden pohjoismaisten puulajien rinnalle tuodaan yhä enemmän tummia, eksoottisia puulajeja. Kun suunnittelee terassin tekoa, ei voi tuijottaa vain puun ulkonäköön. Olisi houkuttelevaa valita kullankeltaiset lehtikuusilaudat, mutta lehtikuusi harmaantuu nopeasti eikä kestä ulkona sateessa. Pinta kuluu ja laudat vääntyvät, jolloin ne nostavat naulat ylös tai aiheuttavat halkeamia. Jos taas valitset puutavaraa tolppia varten, puulajin kyky kestää maakontaktia on ratkaisevan tärkeää.

Jos tolpat voi melko helposti vaihtaa, on puuksi järkevintä valita edullinen kuusi. Jos tolppien on kyettävä kannattelemaan arvokkaasta puutavarasta tehtyä terassia koko sen elinkaaren ajan, kannattanee sijoittaa kalliisiin tammitolppiin, jotka kestävät 25 vuotta. Lajiksi ei valita tiikkiä, vaikka sen sanotaan olevan kaikkien vahvin puulaji, kova ja lähes kaikkea kestävä. Se on kuitenkin niin kallista, että sitä käytetään tolppiin vain sellaisissa rakennuskohteissa, joissa termiitit ja muurahaiset tuhoavat kaiken muun pelkäksi puupölyksi. Kun valitset puuta ulkokäyttöön, arvioi sen kestävyyttä, hintaa, toiveitasi ja lisävuosia, jotka saat käsittelemällä pinnan puunsuojalla aurinkoa, sieniä ja hyönteisiä vastaan.