Aivan ensimmäiseksi lattia pitää imuroida perusteellisesti. Pienimmätkin pölyhiukkaset tarttuvat väistämättä lakkaan. Sitten voidaan aloittaa varsinainen lakkaus. Vaikka lakka näyttää maitomaiselta, se on kirkasta vesiohennettua lakkaa.

Aluksi lakataan siveltimellä reunat lattialistoja pitkin. Sen jälkeen käytetään pitkään varteen asennettua lakkaustelaa. Lakkaa sivellään pienelle alueelle kerrallaan, joka vastaa telan ulottuvuutta. Aluksi lakataan lautoihin nähden poikittain, ja kun koko lattia on lakattu, jatketaan lautojen suuntaisesti.

Näin lakka jakautuu tasaisesti eikä lattiaan jää yhtä helposti lakkaamattomia kohtia. Maaliastiassa on muovipussi. Sen ansiosta astia on helpompi puhdistaa jälkeenpäin.

Kun ensimmäinen lakkakerros on sivelty, sen pitää kuivua noin 8 tuntia riippuen lakasta ja huoneen lämpötilasta. Lattialakka saa puun syyt nousemaan koholleen. Ne on hiottava pois, jotta lattialla on mukava kävellä. Lattia hiotaan kiillotuskoneella, jossa on hieno hiomaverkko.

Se tekee siistiä jälkeä, ja sen käyttö on helpompaa kuin käsin hiominen hiomapaperilla. Kiillotuskoneen voi vuokrata konevuokraamosta. Muista käyttää hengityssuojaa.

Lattia hiotaan reunoilta epäkeskohiomakoneelta, jossa käytetään hienoa 180 numeron hiomapaperia. Ennen toista lakkakerrosta lattia lakaistaan ja imuroidaan uudelleen. Hiomisen jälkeen kannattaa hieman odottaa ennen imurointia, jotta ilmassa leijuva pöly ehtii laskeutua lattialle.

Toinen lakkakerros sivellään samalla tavoin kuin edellinenkin. Aluksi lattialistoja pitkin, sitten poikittain lautoihin nähden ja lopuksi lautojen suuntaisesti. Lopuksi lakka tasoitetaan. Nyt lattialla on kaksi lakkakerrosta, ja se lakataan vielä kertaalleen.

Ennen kolmatta lakkausta lattiaa ei tarvitse hioa, lakaista tai imuroida.Jos toisesta lakkauksesta on kulunut pari päivää, lattian voi kuitenkin pyyhkäistä kostealla rätillä ennen kolmatta lakkausta. Lattian lakkaaminen vie aikaa, mutta onneksi lakka kestää useita vuosia.