Täytyy olla hyvä syy ryhtyä puisen työpukin tekoon, kun sellaisen
saa valmiina parilla kympillä. Itse tehdyissä työpukeissa on
kuitenkin hyödyllisiä yksityiskohtia, jotka poikivat uusia ideoita.
llman paria kunnon työpukkia ei verstaalla oikein pärjää, ja rakennustarvikeliikkeiden muutaman kympin peruspuk-ki riittää jo pitkälle. Toiveet kuitenkin kasvavat käytön myötä: työpukki saisi olla vakaam-pi, sen korkeutta pitäisi voida säätää, siihen olisi mukava kiinnittää pari lankkua poikittain, jotta siitä saisi kunnon työpöydän jne.
-
04/2012
Kolmen pituisia soiroja, ruuveja ja kaksi levypalaa.
Näistä syntyy vankka ja helposti pystytettävä työpöytä.
Sahauta levyt rakennustarvikeliikkeessä
ja kokoa pöytä sahan ja porakoneen avulla.
Vaikeus 1/4
-
18/2011
Tähän aikaan vuodesta kysellään taas joululahjatoiveita. Annamme apua lahjaideoita varten, sillä tiedämme, että kun kädessä on oikea työkalu, mikä tahansa nikkarointityö käynnistyy hyvin.
-
06/2011
Jos omistat pyörösahan ja työpöydän, voit helposti yhdistää ne edulliseksi pöytäpyörösahaksi suuria levyjä varten.
Vaikeus 3/4
-
16/2010
Hyvin suunniteltu sahapukki helpottaa, nopeuttaa ja tehostaa polttopuiden sahaamista. Näytämme, miten toimiva sahapukki rakennetaan.
Vaikeus 1/4
-
18/2009
Maalauskaappi ei vie juuri lainkaan tilaa, kun se on koottu kasaan ja nostettu seinää vasten. Sen saa avattua muutamassa minuutissa käteväksi, tilavaksi kaapiksi, joka imee sisäänsä maalien ja liuottimien pölyt ja kaasut.
Vaikeus 1/4