Evästeiden käsittely ja yksityisyyden suoja


Testi: Trimmerit 2017

Jokainen tietää, että nurmikon hoitamiseen tarvitaan kunnollinen ruohonleikkuri. Trimmeri on kuitenkin yhtä tärkeä nurmikon ulkonäön kannalta. Heitä hyvästit virtajohdolle ja hanki akulla toimiva trimmeri. Se toimii vähintään yhtä hyvin.

Akkutrimmerit

Mikään työkalu ei päihitä trimmeriä silloin, kun ruoho pitää leikata seinän vierestä tai puun juurelta, pensaiden alta tai kukkapenkin reunasta. Monessa vajassa on verkkovirralla toimiva trimmeri, mutta virtajohtoa ei ole mukava vetää perässä pitkin pihaa.

Akkutyökalut kehittyvät hurjaa vauhtia, ja ne ovat jo yhtä vahvoja kuin verkkovirralla toimivat koneet. Samaan aikaan akkukoneiden hinta on laskenut niin alas, että ne sopivat useimpien budjettiin.

Akkumalleissa on kuitenkin eroja. Hinnat, tehokkuus, leikkaus- ja käyttöaika vaihtelevat reilusti. Omat tarpeet kannattaa harkita tarkasti ennen koneen hankkimista.

Testasimme kahdeksan erilaista mallia. Toiset sopivat lähinnä pienille rivitalonpihoille, toiset isoille luonnontilaisille viheralueille. Juttu kannattaa lukea, sillä siinä paljon on hyödyllistä tietoa ostopäätöksesi tueksi.

TESTASIMME NÄMÄ 8 AKKUTRIMMERIÄ

  • BOSCH ART 23-18 LI
  • AL-KO GT 36 LI
  • BLACK+DECKER STC1820EPC
  • STIGA SGT 2220 A
  • RLT 1832 H20
  • RLT36C33
  • STIHL FSA 56
  • MAKITA BBC300L

Lataa artikkeli ja lue, mikä malli kannattaa ostaa.

AKKUTRIMMERIN TÄRKEÄT OMINAISUUDET:


  • KÄYNNISTYSKYTKIMEN VARMISTIN: Tarkista, että varmistinta voi käyttää helposti molemmilta puolilta, jotta kone sopii myös vasenkätiselle käyttäjälle.

  • KAHVA: Tarkista, että kahvassa on tarpeeksi tilaa ja siitä on mukava pitää kiinni myös työhanskat kädessä. Tarkista myös, että katkaisijaa on mukava pitää pohjassa.

  • AKKU: Arvioi koneen tasapaino, kun akku on kiinni koneessa. Muista, että akku painaa sitä enemmän, mitä isompi se on. Joko koneessa tai akussa pitää olla lataustilan merkkivalo.

  • ETUKAHVA: Etukahva pitää voida kääntää eri kulmiin ja siirtää eri korkeudelle.

  • VARSI: Useimpien mallien varsi on teleskooppimallia. Varmista, että varsi lyhenee ja pitenee sopivan mittaiseksi. Hyvä jatkovarsi ei irtoa, vaikka se vedetään vahingossa liian pitkälle ulos varren kiinteästä putkesta.

  • KÄÄNTÄMINEN: Sivusuunnassa kääntyvällä leikkauspäällä on helppo siistiä esimerkiksi kukkapenkin vierustat. Pystysuunnassa kääntyvä leikkauspää helpottaa esimerkiksi oksien alta leikkaamista, kun trimmeriä voi käyttää hyvässä työasennossa.

  • SUOJAKAHVA TAI ETURENGAS: Leikkauspään etupuolella pitää olla rengas tai kahva, joka suojaa puita ja pensaita siimalta. Tarkista, että suojalaite on helppo kääntää päälle ja pois päältä.

  • SIIMA/TERÄ: Joissakin koneissa on automaattinen siimansyöttö. Tarkista kaupassa, miten se toimii. Jos koneessa on muoviterät, niiden vaihtamisen pitää olla helppoa.

  • TERÄSUOJA: Siiman edessä olevan muovikotelon pitää suojata leikkaajan jalkoja oksanpätkiltä ja pikkukiviltä. Suoja ei saa kuitenkaan olla niin iso, että se peittää näkyvyyden.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Testissä 8 suosittua akkupensasleikkuria

    Testissä 8 suosittua akkupensasleikkuria

    03/05 Akkupensasleikkurin ergonomia on tärkeää, sillä akku lisää leikkurin painoa. Testasimme 8 suosittua mallia. Katso tulos täältä.

  • TESTI: Testasimme 7 akkuruohonleikkuria

    TESTI: Testasimme 7 akkuruohonleikkuria

    28/04 Ei enää bensaa, melua tai poikkileikattuja johtoja. Testasimme markkinoiden 7 vahvinta akkuruohonleikkuria. Voittaja on todellinen mestari.

  • TESTI: Parhaat akkutrimmerit

    TESTI: Parhaat akkutrimmerit

    29/06 Johtoihin kompastelu nurmikolla on taakse jäänyttä elämää, sillä uudet akkutrimmerit selviävät töistä mainiosti. Testasimme 8 konetta. Katso, mikä voitti!

  • TESTI: Paikoillanne, valmiit, LEIKATKAA!

    TESTI: Paikoillanne, valmiit, LEIKATKAA!

    08/06 Pensasaidan leikkaaminen on helppoa kunnollisella sähkökäyttöisellä leikkurilla. Osta malli, joka sopii tarkoituksiisi. Testasimme 7 suosittua pensasleikkuria.

  • Paras puutarhatyökalu 2015

    Paras puutarhatyökalu 2015

    03/12 Vuoden 2015 puutarhakoneiden valikoimassa on yksi, joka erottuu joukosta ja ansaitsee vuoden parhaan akkutoimisen työkalun tittelin. Tässä kaikki koneet!

Lataa
Suurenna esikatselukuva napsauttamalla pikkukuvaa.
  • Testi: Trimmerit

Saat ilmaisen uutiskirjeen

Älypistorasia

Älypistorasia

2,90 eurolla saat pääsyn yli 2000 Tee Itse -lehden artikkeliin.

Gør Det Selv Forum

Uusi keskustelu

tee se itse lehtiä

Olisi laatikollinen Tee Se Itse lehtiä. ...

Kesämökin lisäeristys

Vanha kesämökkini on rakennettu tolppien ...

Kylpyhuoneremontin rahoitus

Keskustelu tuntuu olevan melkoisen hiljaista, ...

Keittiön palaparketin pullistuma ja irtoaminen, mitä tehdä?

Keittiössä kissojen ruokailupaikan kohdalla on ...

Luetuin keskustelu

Juoksutarha koirille

Ostin 2 rullaa 1.80mx30m koiratarhaverkkoa. ...

Terassille nousi hieno paviljonki

Alun pitäen tarkoituksena oli tehdä vain ...

Automekaanikko ● Vinkki: Tuulilasinpyyhkijät kuntoon

Auton kumiset tuulilasinpyyhkimet kärsivät ...

36 sohvapöydästä syntyi unelmien kasvihuone

Ilmo Syrjänen löysi huonekaluliikkeestä ...

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot