Evästeiden käsittely ja yksityisyyden suoja


Testi: Pystyleikkuria 2015

Nurmen ilmaaminen on nurmikon kauneushoitoa: juuret saavat kaipaamaansa ilmaa ja vesi imeytyy paremmin maaperään. Nurmikko voi hyvin, kun ilmaat sen vuosittain.

Testit - ilmaaja

Tämä testi on vuodelta 2015 - katso uusin testi täältä: Testi: Pystyleikkuria

Nurmikon ilmaaminen tekee aina nurmikolle hyvää, ja työhön sopivien laitteiden valikoima laajenee vuosi vuodelta. Me tutustuimme kahdeksaan kohtuuhintaiseen laitteeseen selvittääksemme, mitä ilmaajalta on lupa odottaa.

Kuten testistämme voit lukea, nurmikon käsittelyyn on käytännössä tarjolla kaksi eri menetelmää. Toisessa laite rikkoo vain nurmen pinnan, mikä on hyvä tehdä pari kertaa kauden aikana. Sen sijaan teriin perustuva menetelmä, jossa laite katkoo ruohon juuret ja työstää maaperään uria, on hyvä ottaa käyttöön joka kevät.

Ilmattu maaperä imee vettä paremmin, ja kun juuret on katkottu, niistä alkaa kehittyä paljon uusia elinvoimaisia juuria. Näin nurmikko tervehtyy ja saa parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet. Terve nurmi ei myöskään ole yhtä altis sammaleelle kuin ilmaamaton. Jos et siis vielä omista nurmikonilmaajaa, suosittelemme sen hankkimista pikimmiten.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Säästä selkääsi! Käytä lumilinkoa

    Säästä selkääsi! Käytä lumilinkoa

    17/12 Voivatko lumityöt olla mukavia? Kyllä, ehdottomasti, jos sijoittaa hiukan rahaa lumilinkoon. Laitteita on erihintaisia. Kävimme Norjassa testaamassa ”lumijyrsimiä”, kuten norjalaiset laitteita kutsuvat.

  • TESTI: Parhaat pystyleikkurit

    TESTI: Parhaat pystyleikkurit

    20/05 Jos haluat nurmikostasi huolitellun ja sammaleettoman, anna sille kauneushoitoa pystyleikkurilla ja nurmikon ilmaajalla. Testasimme 7 konetta.

  • TEST: 7 toptrimmede vertikalskærere

    TEST: 7 toptrimmede vertikalskærere

    20/05 Vil du have en toptrimmet græsplæne uden mos, skal du give den en skønhedsbehandling med vertikalskæring og plæneluftning. Vi tester 7 maskiner til formålet.

  • 6 VINKKIÄ: Sopivin nurmikon ilmaaja

    6 VINKKIÄ: Sopivin nurmikon ilmaaja

    13/04 Haluatko kauniin nurmikon? Hanki siinä tapauksessa nurmikon ilmaaja, mutta muista nämä kuusi asiaa mallia valitessasi.

  • VIDEO: Kurpitsalyhty porakoneella

    VIDEO: Kurpitsalyhty porakoneella

    27/10 Unohda lusikat, veitset ja pikkusievä muotoilu. Katso tästä, miten Halloween-lyhty tehdään OIKEILLA työkaluilla!

Lataa
Suurenna esikatselukuva napsauttamalla pikkukuvaa.
  • Testi: Pystyleikkuria 2015
  • Testi: Pystyleikkuria 2015
  • Testi: Pystyleikkuria 2015

Saat ilmaisen uutiskirjeen

Älypistorasia

Älypistorasia

2,90 eurolla saat pääsyn yli 2000 Tee Itse -lehden artikkeliin.

Gør Det Selv Forum

Uusi keskustelu

Kesämökin lisäeristys

Vanha kesämökkini on rakennettu tolppien ...

Kylpyhuoneremontin rahoitus

Keskustelu tuntuu olevan melkoisen hiljaista, ...

Keittiön palaparketin pullistuma ja irtoaminen, mitä tehdä?

Keittiössä kissojen ruokailupaikan kohdalla on ...

Lämminvesivaraajan vaihto

-Olisi tarkoitus vaihtaa boileri jo ...

Luetuin keskustelu

Juoksutarha koirille

Ostin 2 rullaa 1.80mx30m koiratarhaverkkoa. ...

Terassille nousi hieno paviljonki

Alun pitäen tarkoituksena oli tehdä vain ...

Automekaanikko ● Vinkki: Tuulilasinpyyhkijät kuntoon

Auton kumiset tuulilasinpyyhkimet kärsivät ...

36 sohvapöydästä syntyi unelmien kasvihuone

Ilmo Syrjänen löysi huonekaluliikkeestä ...

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot