Kahden levyn liittäminen yhteen tarkasti ja tiiviisti on vaativa tehtävä. Lamellijyrsin ja lamellit helpottavat työtä.
Levyt on usein tarpeen yhdistää reunatusten, esim. kun pöytätasot sahataan jiiriin tai ikkunalaudasta halutaan leveämpi. Liitoksen pitää kestää, eikä se saa näkyä, joten tarvitaan tarkka ja vahva liitos. Perinteisesti tehtävä on toteutettu pyöreillä puutapeilla, mutta niitä on hieman hankala upottaa ja kohdistaa täysin tarkasti.
-
08/2012
Hyvin pitkälle pärjää hyvin vähällä. Näin voi tiivistää näkemyksen hyvästä perustyökalupakista. Lue, mitkä 12 työkalua kuuluvat täydelliseen starttipakkiin.
-
02/2012
Ajattele, jos voittaisit lotossa. Tällöin voisit valita huippuluokan työkalut miettimättä lainkaan niiden hintoja. Valitsimme 15 houkuttelevaa tarjousta, joihin tarttumalla
verstaan ja työkalupakin voisi täyttää ...
-
02/2012
Pyörösahalla voi sahata tosi tarkasti, kun rakentaa sille ohjainkiskon. Itse tehtynä työ ei edes maksa mitään.
Vaikeus 1/4
-
18/2011
Tähän aikaan vuodesta kysellään taas joululahjatoiveita. Annamme apua lahjaideoita varten, sillä tiedämme, että kun kädessä on oikea työkalu, mikä tahansa nikkarointityö käynnistyy hyvin.
-
16/2011
Jotta pyörösahasta saisi kaiken hyödyn irti, sen terää kannattaa tutkia tarkasti.
Parhaimmatkaan sahat eivät nimittäin ole sen parempia kuin niiden terä. Terissä
on todella suuria eroja. Niin suuria, että ne yllättävät jopa ...