Käsipyörösahasta pöytäpyörösaha

Jos omistat pyörösahan ja työpöydän, voit helposti yhdistää ne edulliseksi pöytäpyörösahaksi suuria levyjä varten.

Iso levy on huomattavasti helpompi sahata pöytäpyörösahalla kuin käsivaralla. Pöytäpyörösaha maksaa kuitenkin monta sataa euroa, mikä saattaa tuntua monista nikkareista hieman liian isolta investoinnilta. Onneksi tähän on ratkaisu, jos suostuu hieman järjestelemään työpöytäänsä. Pöytälevyn pitää kuitenkin olla vähintään 22 mm paksu tai enemmän, jotta se kestää käytössä. Tämän lisäksi tarvitaan tietenkin pyörösaha. Idea perustuu pöytälevyyn kiinnitettävään pyörösahaan, jonka saa tarvittaessa myös irti, mikäli pöytää halutaan käyttää johonkin muuhun. Pöytälevyssä on rako, josta terä työntyy läpi. Pöytä on siis edelleen käytettävissä myös muihin töihin ilman pyörösahaa. Myös yläjyrsimen voi asentaa asennuslevyyn, jolloin levyjä vaihtamalla pöytää voi käyttää sekä sahaamiseen että jyrsimiseen.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Vuoden parhaat työkalut 2011

    Vuoden parhaat työkalut 2011

    18/2011 Tähän aikaan vuodesta kysellään taas joululahjatoiveita. Annamme apua lahjaideoita varten, sillä tiedämme, että kun kädessä on oikea työkalu, mikä tahansa nikkarointityö käynnistyy hyvin.

  • Täydellinen starttipaketti

    Täydellinen starttipaketti

    08/2012 Hyvin pitkälle pärjää hyvin vähällä. Näin voi tiivistää näkemyksen hyvästä perustyökalupakista. Lue, mitkä 12 työkalua kuuluvat täydelliseen starttipakkiin.

  • Vankka työpöytä

    Vankka työpöytä

    04/2012 Kolmen pituisia soiroja, ruuveja ja kaksi levypalaa. Näistä syntyy vankka ja helposti pystytettävä työpöytä. Sahauta levyt rakennustarvikeliikkeessä ja kokoa pöytä sahan ja porakoneen avulla.

    Vaikeus 1/4
  • Levyliitokset lamelleilla

    Levyliitokset lamelleilla

    03/2012 Kahden levyn liittäminen yhteen tarkasti ja tiiviisti on vaativa tehtävä. Lamellijyrsin ja lamellit helpottavat työtä.

  • Työkalujen superliiga

    Työkalujen superliiga

    02/2012 Ajattele, jos voittaisit lotossa. Tällöin voisit valita huippuluokan työkalut miettimättä lainkaan niiden hintoja. Valitsimme 15 houkuttelevaa tarjousta, joihin tarttumalla verstaan ja työkalupakin voisi täyttää ...

  • Käsipyörösahasta pöytäpyörösaha
  • Käsipyörösahasta pöytäpyörösaha

Vaikeusaste

Vaikeus 3/4
Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot