Tuulelta suojaa

Halusimme tuulelta suojatun terassinurkkauksen, joten pystytämme talon päätyyn aidan. Ei mitään valmisaitaa vaan itse tehty aita, joka on yhtä upea kuin terassikin.

Vankka ja näyttävä terassi ansaitsee vankan ja näyttävän tuulensuojan. Ilmeen on oltava yhtenäinen. Kun kerran on käyttänyt aikaa, energiaa ja mate-riaaleja laadukkaan terassin rakentamiseen, olisi sääli pilata sen ilme heppoisalla valmisaidalla, jollaisia löytyy useimmista rakennustarvikeliikkeistä. Antamamme ohjeet ovat yksinkertaiset, ja niitä voi helposti soveltaa omaan terassiin. Materiaalit ovat vankkaa vakiopuutavaraa, ja ne voi valita aivan oman maun ja kukkaron mukaan. Aidasta tulee joka tapauksessa vankempi ja terassia kunnioittavampi kuin valmisaidasta. Kolmen metrin aita tarjoaa riittävästi suojaa sekä tuulelta että uteliailta katseilta. Istumanurkkauksen puolella aidan korkeus on 110 cm ja toisella puolella 160 cm, sillä terassi on muuta pihaa korkeammalla. Tolpat ja laudat käsitellään sävytetyllä kyllästysöljyllä, jotta ne sopivat mahdollisimman hyvin ruskeiksi kyllästettyjen terassilautojen ilmeeseen. Värisävy on helppo sovittaa oman maun ja pihan mukaan.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Rakenna koirallesi upea koirankoppi

    Rakenna koirallesi upea koirankoppi

    07/2012 Tee itse ja säästä lähes 300 €. Ihastuttavan koirankopin rakentaa parissa päivässä. Kopissa on ”veranta” ja lämmin lattia.

    Vaikeus 2/4
  • Suora terassi vinolle alustalle

    Suora terassi vinolle alustalle

    07/2012 Tee itse ja säästä lähes 1 500 €. Puuterassin asentaminen suoraan vanhan ja epätasaisen betonilaatoituksen päälle sujuu hyvin uudenlaisten muovikiilojen avulla.

    Vaikeus 2/4
  • Vala tolpat itse

    Vala tolpat itse

    07/2012 Tee itse ja säästä lähes 700 €. Kaksoisportti pitää joko tukea keskeltä tai perustaa kahden vankan tolpan varaan. Seuraavassa valetaan XXL-kokoiset tolpat.

    Vaikeus 4/4
  • Väliseinä liukuovilla

    Väliseinä liukuovilla

    02/2012 Tee itse ja säästä jopa 2 000 €. Liukuovi on kätevä, sillä se säästää huonetilaa. Tee Itse-lehti esittelee, miten rakennetaan väliseinä, johon on upotettu liukuovi. Kyseessä on haastava mutta palkitseva urakka.

    Vaikeus 4/4
  • Nauti terassilla pidempään

    Nauti terassilla pidempään

    13/2011 Tee itse ja säästä jopa 800 €. Kun terassi katetaan, terassilla oloa voi jatkaa entistä pidempään, vaikka iltakosteus laskeutuisi tai sadekuuro yllättäisi. Seuraavassa näytetään, miten tolppien varaan asennettavasta ...

    Vaikeus 2/4
  • Tuulelta suojaa
  • Tuulelta suojaa

Vaikeusaste

Vaikeus 2/4
Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot