Graniittisilla noppakivillä reunustetun laattaterassin teko vaatii hieman osaamista mutta onnistuu hyvin, kun seuraa ohjeitamme. Terassista tulee näyttävä ja tasainen, ja se on helppo pitää rikkaruohoista ja levästä puhtaana monta vuotta.
Pihaterassin tekeminen neliömäisistä betonilaatoista voi kuulostaa lähes liiankin tylsältä, mutta siinä on omat hyvät puolensa. Neliömäisistä betonilaatoista oikeaoppisesti tehty terassi kestää nimittäin lopun ikäsi. Tätä terassia ei tehdä uusimpien trendien mukaan. Kun terassin ilme viimeistellään lohkotuin noppakivireunuksin, terassista tulee persoonallinen ilman että se näyttää miltään muotivillitykseltä. Terassilla on tilaa myös kalusteille ja kukkaruukuille. Kun päällyste on valittu, on löydettävä terassin paikka. Se saisi sijaita sopivan lähellä taloa, naapureilta suojassa mutta kuitenkin auringossa, ja tarvittaessa varjossa ja tuulensuojassa. Paikan valintaan kannattaa paneutua huolella ja käyttää siihen riittävästi aikaa, sillä kun terassi on tehty, se on siinä pysyvästi. Ohjeitamme noudattamalla sade, pakkanen tai muurahaiset eivät pääse kitkuttanaan terassia paikaltaan.
-
07/2012
Tee itse ja säästä lähes 1 500 €. Puuterassin asentaminen suoraan vanhan ja epätasaisen betonilaatoituksen päälle sujuu hyvin uudenlaisten muovikiilojen avulla.
Vaikeus 2/4
-
13/2011
Tee itse ja säästä jopa 800 €. Kun terassi katetaan, terassilla oloa voi jatkaa entistä pidempään, vaikka iltakosteus laskeutuisi tai sadekuuro yllättäisi. Seuraavassa näytetään, miten tolppien varaan asennettavasta ...
Vaikeus 2/4
-
09/2011
Tee itse ja säästä lähes 700 €. Halusimme tuulelta suojatun terassinurkkauksen, joten pystytämme talon päätyyn aidan. Ei mitään valmisaitaa vaan itse tehty aita, joka on yhtä upea kuin terassikin.
Vaikeus 2/4
-
07/2011
Kaksi leveää porrasaskelmaa terassin etureunassa päättää terassin ja tuo sen nurmen tasolle, jolloin kaiteita ei tarvita.
Vaikeus 3/4
-
08/2010
Terassia varten saa nykyään kaiken mallisia ja värisiä kiviä ja laattoja. Ne voivat olla betonista tai tiilistä, graniitista lohkottuja tai luonnonkiviä. Lisäksi tarjolla on lasitettuja laattoja, jotka liimataan valetulle ...