Kierrä katselemassa ja valitse oikeat kivet

Terassia varten saa nykyään kaiken mallisia ja värisiä kiviä ja laattoja. Ne voivat olla betonista tai tiilistä, graniitista lohkottuja tai luonnonkiviä. Lisäksi tarjolla on lasitettuja laattoja, jotka liimataan valetulle betonialustalle.

Toisin kuin monet näyttävät luulevan, kiviterassin voi nykyään raken-taa muustakin kuin harmaasta betonikivestä vakiomittaan... Terassiin voi käyttää punaisia, keltaisia ja ruskeita betonikiviä tai valita suuria laattoja, verkotettuja kiviä ja mukulakiviä. Myös terassin mallin voi vapaasti päättää itse. Myös terassin huoltoon kannattaa kiinnittää huomiota. Varsinkin silloin, kun saa tähän liittyvää ajateltavaa, ja sitä me tässä nyt tarjoamme. Terassin ulkonäön lisäksi on nimittäin monta muuta seikkaa, joita pitää miettiä, kun valitsee terassiinsa sopivaa päällystettä.

Hinta alkaa pohjalta

Yleensä harkinta alkaa tylsistä asioista eli hinnasta. Tällöin mietitään terassin alustaa. Erilaisten sorakerrosten koostumuksesta ei ainakaan kannata säästää. Kalleimmatkin laatat muuttuvat rumaksi päällysteeksi, jos ne on asennettu huonosti, ja toisaalta oikeaoppisesti rakennettuun alustaan voi myöhemmin asentaa uusia kiviä poistamalla vanhoja ja sitä voi oikaista uusia kiviä tai laattoja varten. Kun on uhrannut aikaa ja rahaa laadukkaaseen alustaan, ei ole niin oleellista, maksavatko päällystekivet pari euroa enemmän tai vähemmän neliöltä.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Laattaterassi

    Laattaterassi

    07/2011 Graniittisilla noppakivillä reunustetun laattaterassin teko vaatii hieman osaamista mutta onnistuu hyvin, kun seuraa ohjeitamme. Terassista tulee näyttävä ja tasainen, ja se on helppo pitää rikkaruohoista ja levästä puhtaana ...

    Vaikeus 3/4
  • Oikaise laatat – tällä kertaa lopullisesti

    Oikaise laatat – tällä kertaa lopullisesti

    09/2010 Onko terassi vajonnut, tai ovatko rikkaruohot vallanneet sen saumat? Katso, miten oikaiset ja korjaat vanhat vauriot. Tuloksena on upea rikkaruohoton terassi, joka kestää pitkään – ja jonka voit itse korjata. Ohjeet ovat ...

    Vaikeus 2/4
  • Pihakiveys verkossa

    Pihakiveys verkossa

    08/2007 Verkkoon valmiiksi sidotuilla kivillä selviät pihakiveyksen latomisurakasta nopeasti ja helposti.

  • Vankka tukimuuri puutarhaan

    Vankka tukimuuri puutarhaan

    05/2007 Älä anna luiskien ja rinteiden estää sinua hyödyntämästä koko puutarhan pinta-alaa.

  • Kivirappu seinustalle

    Kivirappu seinustalle

    10/2006 Vaiheittaiset ohjeet jämerän, tyylikkään ja käytännöllisen kivirapun rakentamiseen.

  • Kierrä katselemassa ja valitse oikeat kivet
Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot