Kevyt väliseinä syntyy yhtä helposti kuin sen saa poiskin. Kuvissa nähtävä väliseinä valmistui alle kolmessa tunnissa ja yhdelle perheenjäsenelle saatiin näin oma makuuhuone.
02/2012
Tee itse ja säästä jopa 2 000 €. Liukuovi on kätevä, sillä se säästää huonetilaa. Tee Itse-lehti esittelee, miten rakennetaan väliseinä, johon on upotettu liukuovi. Kyseessä on haastava mutta palkitseva urakka.
02/2012
Kahden huoneen yhdistäminen yhdeksi onnistuu
viikonlopussa. Huolellisen suunnittelun ja valmistelun
ansiosta ei-kantavan seinän voi poistaa ja
lattian, seinän ja katon korjata parissa päivässä.
03/2010
Voiko ison, raskaan pesualtaan ripustaa kevyeen väliseinään? Totta kai voi. Jos pääset rakentamaan itse myös seinän, voit valita tässä esitellyn toimivamman keinon. Ripustus onnistuu kuitenkin tarvittaessa myös muilla tavoin.