Evästeiden käsittely ja yksityisyyden suoja


Pystytä mökki yhdessä päivässä

Elementeistä koottavat rakennukset valmistuvat nopeasti. Rakennuksen kokoamisessa elementeistä tai puolivalmisteista ei tarvita myöskään täyttä valikoimaa työkaluja. Noin 10 neliön saunamökki valmistuu suunnilleen päivän mittaisella aherruksella kahden tekijän voimin.

Päivässä rakennettu mökki
Unelma toteutuu nopeasti. Runko on jo katon alla, ikkunat ja ovi asennettu ja lattia tehty. Eristystöiden jälkeen voi päättää, käytätkö lisärakennusta saunana, varastona, työhuoneena vai vierasmajana.

Työn onnistumisen keskeiset edellytykset ovat, että rakennuksen pohja on valmis ja tasainen. Perustana voi olla valettu laatta, sokkeli tai mallimökin tapaan pilarit.

LUE: Näin rakennat pisteperustukset korpeen

Perustan päälle asennetaan aluskehikko, jonka varaan rakennus nousee. Lattian runko naulataan aluskehikkoon 600 mm (k/k) välein. Tästä eteenpäin mökin teko sujuu nopeasti.

Paksut hirsimökin periaatetta noudattelevat seinälaudat ladotaan kerros kerrokselta.

Mökkiin tarvitaan yksi naula joka nurkkaan!

Lähes kaikki tämänkaltaisten pikkumökkien valmistajat sahaavat rakennusaineet asennusvalmiiksi ja kokoamisperiaate on hyvin yksinkertainen.

Seinälautoja joutuu pakottamaan paikalleen lyömällä. Laudan syrjään ei saa lyödä ilman välikappaletta, ettei pontti mene rikki.Kokoamistapa ei ole vakuuttavan tuntuinen, mutta yksi 100 mm naula jokaisen kerroksen kussakin kulmassa riittää. Tästä seuraa, että et tarvitse mökin kokoamiseen oikeastaan muita työkaluja kuin vasaran ja sahan.

Seinät nousevat parissa tunnissa

Tottumaton rakentaja voi alkaa hermostua vaiheessa, jossa seinälaudat on asennettu päällekkäin, naulattu kiinni ja rakennus on noussut ikkunoiden tasalle. Ikkunoiden sivut tuntuvat sekä kieroilta että huterilta.

Ei syytä huoleen! Osat jäykistyvät ja oikenevat heti, kun ikkunoiden yli kulkevat, yhtenäiset laudat on asennettu.

Muutaman tunnin kuluttua seinät on saatu valmiiksi ja kurkihirsikin on paikallaan ja kiinni. Kurkihirsikin oli tehtaalla valmiiksi mittaansa sahattu.

Viimeisiä työvaiheita ovat katon teko sekä ikkunoiden ja oven asennus.

Lataa koko artikkeli, niin saat työohjeet.

Mökki rakennetaan valmiista osista
Seinälaudat nostellaan päällekkäin kuin hirsirakennuksen hirret. Yksittäiset laudat on sahattu muotoon, joka lukitsee ne lujasti toisiinsa, joten yksi naula kulmaa kohti riittää pitämään nurkkaliitoksen paikallaan.

Tee mökkiin huopakatto
Viimeinen vuota tulee harjapuun kohdalle ja se peittää molempien lappeiden yläosan. Huopa kiinnitetään päädyissä kolmiolistoihin. Viimeistele päätyjen reunat peitelaudalla tai peltisellä muotolistalla.


SARJA: Rakenna mökki, sauna ja ulkopalju


Rakensimme syvälle korpeen mökin. Muutimme mökin saunaksi ja rakensimme sen kylkeen paljun. Lue kaikki projektit tästä

OSA 1: Rakenna mökin ja paljun perustukset keskelle metsää

OSA 2: Rakenna mökki valmiista osista yhdessä päivässä (tämä juttu)

OSA 3: Muuta mökki saunaksi

OSA 4: Rakenna palju


Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Rakenna itse oma saunasi

    Rakenna itse oma saunasi

    30/08 Haaveiletko piha- tai mökkisaunasta? Katso, miten pieni hirsimökki muuttuu 8-10 hengen saunaksi.

  • Suojasää voi tärvellä talosi

    Suojasää voi tärvellä talosi

    08/03 Lumien sulamisesta syntyy paljon vettä. Lue, mitä pitää ottaa huomioon, kun lumet sulavat!

  • Tarkista talosi AINA myrskyn jälkeen!

    22/02 Pienetkin vauriot voivat johtaa isoihin ongelmiin, jos et korjaa rikkoutuneita paikkoja mahdollisimman nopeasti.

  • ULKORAKENNUKSET: Piharakennuksen runko

    ULKORAKENNUKSET: Piharakennuksen runko

    08/09 VIDEO: Tässä on tarkoitus rakentaa 2,8 x 4,5 m:n kokoinen piharakennus, jossa on kaksi erillistä tilaa. Pienempi on 4 m2 ja suurempi noin 9 m2. Kuusi kantavaa 100 x 100 mm:n tolppaa on tehty kyllästetystä männystä, kaivettu ...

  • Näin rakennat epätasaiselle maalle

    Näin rakennat epätasaiselle maalle

    26/08 Syvällä metsässä on pieni mökki ja palju, jossa on tilaa koko perheelle. Katso, miten kaksi rakennelmaa kantavat perustukset tehtiin epätasaiselle maalle.

Lataa
Suurenna esikatselukuva napsauttamalla pikkukuvaa.
  • Mökki: Rakenna pikkumökki yhdessä päivässä
  • Mökki: Rakenna pikkumökki yhdessä päivässä
  • Mökki: Rakenna pikkumökki yhdessä päivässä

Saat ilmaisen uutiskirjeen

Älypistorasia

Älypistorasia

2,90 eurolla saat pääsyn yli 2000 Tee Itse -lehden artikkeliin.

Gør Det Selv Forum

Uusi keskustelu

Kesämökin lisäeristys

Vanha kesämökkini on rakennettu tolppien ...

Kylpyhuoneremontin rahoitus

Keskustelu tuntuu olevan melkoisen hiljaista, ...

Keittiön palaparketin pullistuma ja irtoaminen, mitä tehdä?

Keittiössä kissojen ruokailupaikan kohdalla on ...

Lämminvesivaraajan vaihto

-Olisi tarkoitus vaihtaa boileri jo ...

Luetuin keskustelu

Juoksutarha koirille

Ostin 2 rullaa 1.80mx30m koiratarhaverkkoa. ...

Terassille nousi hieno paviljonki

Alun pitäen tarkoituksena oli tehdä vain ...

Automekaanikko ● Vinkki: Tuulilasinpyyhkijät kuntoon

Auton kumiset tuulilasinpyyhkimet kärsivät ...

36 sohvapöydästä syntyi unelmien kasvihuone

Ilmo Syrjänen löysi huonekaluliikkeestä ...

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot