Estä kiveyksen vauriot

Päällyste näyttää hienolta, kun viimeistelemme sen saumahiekalla. Mutta jo vuoden kuluttua voisi luulla, että kivet on paiskittu paikoilleen sokkona. Esittelemme yleisimmät virheet.

Pitkän pihatien urat ovat niin syvät, että betoniset kiviparat kiristelevät leukaperiään. Naapurissa terassin reunakivet ovat irronneet
toisistaan ja ryömivät kohti kukkaistutuksia. Tien toisella puolella hiekka ja pieneliöt valtaavat parhaillaan reunakiviä. Seuraavassa talossa musta juova talon alareunassa paljastaa päällysteen ohjaavan sadeveden sokkeliin. Kyseessä on aivan uusi asuinalue. Mikään
päällysteistä ei ole joutunut kestämään autojen painoa tai piiskaavia sadekuuroja paria vuotta kauempaa. Ongelmia ei voi selittää ajan hampaalla tai materian ikuisella hitaalla tuhoutumisella. Kaikki viat johtuvat vain muutamasta hyvin yleisestä rakennusaikana tehdystä virheestä. Joka ikinen näistä virheistä voidaan kuitenkin välttää seuraamalla huolella perinteistä työskentelytapaa fuskaamatta yhdessäkään yksityiskohdassa. Yhdeksässä kerrassa kymmenestä teemme virheen aina samassa vaiheessa. Unohdamme valaa reunan paikoilleen. Emme tee alustasta tarpeeksi kovaa tai tasaista. Johdamme veden väärään suuntaan. Päällysteen pinta jää liian matalalle. Teemme aina samat virheet, minkä vuoksi ne on myös uskomattoman helppo välttää!

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Sadevedet imeytyskaivoon ja laatoilta pois

    Sadevedet imeytyskaivoon ja laatoilta pois

    13/2011 Jos laatoituksessa on sadevettä keräävä painauma, laatan alle voi upottaa imeytyskaivon. Kaivolla voi estää myös tynnyristä yli vuotavaa sadevettä huuhtelemasta saumahiekkaa.

    Vaikeus 1/4
  • Vihreä pihatie luonnonkivistä

    Vihreä pihatie luonnonkivistä

    07/2010 Paljas ja epätasainen pihatie ei ole mikään kaunis näky. Laattojen tai nurmikivien hankinta puolestaan maksaa paljon. Onneksi tarjolla on kolmaskin vaihtoehto, jos kaipaat edullisempaa ratkaisua.

    Vaikeus 1/4
  • Nurmikiveys

    Nurmikiveys

    10/2007 Käytännöllinen ja kulutusta kestävä päällyste, joka on sekä vihreä että kutsuva.

  • Istuta puu tuloväylälle

    Istuta puu tuloväylälle

    15/2008 Juuriystävällinen rakenne on viherrakentajien ammattikieltä ja tarkoittaa sitä, että pihatie päällystetään autoille ja pihapuille luodaan hyvät olosuhteet kivien ja laattojen väliin. Kyse on ylisuuresta kukkaruukusta.

    Vaikeus 1/4
  • Vesi pois pihalta

    Vesi pois pihalta

    07/2008 Jos sadevesi valuu pihakiveykseltä autotalliin tai laatoitukselta talon sokkelin reunaan, ongelmalle on tehtävä jotakin. Kiveykseen voidaan asentaa kouru, joka ohjaa veden viemäriin tai risunkiin.

    Vaikeus 2/4
  • Estä kiveyksen vauriot
  • Estä kiveyksen vauriot
  • Estä kiveyksen vauriot

Lue lisää

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot