Rakas rakennusprojekti: puumaja

Katso, miten 7-vuotias Kari ja Tee Itse -lehden puuseppä rakentavat huippuhienon ja vankan puumajan. Tähän eivät aikuiset pääse , kunhan maja saadaan ensin valmiiksi.

Ennen kuin rakennat puuhun majan

Hanke käynnistyy lasten toiveesta. Lapsi kaipaa salaista paikkaa, joka on piilossa aikuisen valvovalta silmältä. Mutta olivatpa lapset kuinka omatoimisia tahansa, aikuisen on hyvä olla rakennustöissä mukana, jotta majasta tulee varmasti riittävän vankka. Majan pitää myös olla turvallinen. Siellä ei saa olla ulos sojottavia nauloja, joihin voi haavoittaa itsensä, ja lattian pitää kantaa lasten paino. Seinät eivät saa kaatua, kun majassa pompitaan. Aikuiset osaavat ottaa huomioon eri näkökohdat, joista seitsenvuotias on yleensä onnellisen tietämätön. Hän vain haluaa majan takapihan puuhun. Tutustu piirustuksiin ja tarvikeluetteloon, niin saat ideoita kunnollisen ja vankan majan rakentamista varten.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Vala betonikouru

    Vala betonikouru

    08/2012 Viemäriverkoston ulkopuolella sijaitsevien talojen sadevedet pitää ohjata talosta pois, jotta perusta ja kellari eivät kärsi kosteudesta.

    Vaikeus 2/4
  • Astele turvallisesti

    Astele turvallisesti

    07/2012 Suuri osa vuosittain tapahtuvista tuhansista jalkaterän ja varpaiden loukkaantumisista olisi voitu välttää käyttämällä turvajalkineita. Turvajalkineen poikkileikkaus kertoo, miten valita tee itse -töihin sopiva jalkine.

  • Rakenna koirallesi upea koirankoppi

    Rakenna koirallesi upea koirankoppi

    07/2012 Tee itse ja säästä lähes 300 €. Ihastuttavan koirankopin rakentaa parissa päivässä. Kopissa on ”veranta” ja lämmin lattia.

    Vaikeus 2/4
  • Sisusta verstas

    Sisusta verstas

    04/2012 Hyvin toimivassa verstaassa ei ole kyse siitä, ovatko ratkaisut halpoja vai kalliita, onko tila iso vai pieni ja onko työkoneita paljon vai vain muutamia. Yksityiskohdat ratkaisevat verstaan toimivuuden.

  • Näin poistat punaviinitahran

    Näin poistat punaviinitahran

    03/2012 Vaaleaan puulattiaan tai -pöytään tulleen punaviinitahran takia ei tarvitse menettää yöuniaan. Tahrat saa poistettua käyttämällä oikeita kemiallisia aineita ja hieman kärsivällisyyttä.

    Vaikeus 1/4
  • Rakas rakennusprojekti: puumaja
  • Rakas rakennusprojekti: puumaja
Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot