Vaienna talosi äänet

Melu aiheuttaa stressiä, joten se kannattaa vaientaa ainakin kotona. Ensin on eristettävä ulkoa tuleva melu ja sen jälkeen estettävä melun leviäminen rakenteita pitkin.

Kotinikkari saa usein kuulla aiheuttavansa paljon melua. Melulla on kuitenkin päämääränsä, kuten musiikin soinnuilla ja pesukoneen hurinalla. Mutta kun erilaiset äänet kiertävät koko taloa, syntyy sen luokan melua, johon jokainen väsyy ja hermostuu nopeasti. Toki nikkarikin voi silloin tällöin laittaa käden sydämelleen ja miettiä,
onko sähkötyökalujen ”huudattaminen” aina tarpeellista ja ajankohta hyvin valittu – perhesovunlom kannalta...

Jos pihan ympärille rakentaa aidan, tieltä ja naapureista kuuluvat äänet vaimenevat. Kun jälkieristää tai vaihtaa ikkunoita, voi oikeaoppisesti toimiessaan eristää lähes kaikki äänet talostaan. Jos asentaa uutta lattiaa, väliseinää tai ullakkoa tai vaikka vain vaihtaa huonekalujen paikkaa huoneessa, kannattaa aina yrittää miettiä, miten ääntä voisi remontin yhteydessä samalla estää
leviämästä itsestään tilasta toiseen.

Melua voi nimittäin luonnehtia ääneksi, joka ärsyttää useimpia. Yksitoikkoiseen tieltä kuuluvaan ääneen tai pannuhuoneen tasaiseen hurinaan tottuu, eikä omista koneista ja laitteista tuleva ääni yleensä ärsytä läheskään yhtä paljon kuin naapureilta kuuluva. Päivisin kovia ääniä kestää paremmin, yön hiljaisuudessa pienikin ääni saattaa herättää unesta. Mutta vaikka melun poistoon kiinnittäisi huomiota, melu vaikuttaa meihin, ja liian suuri melumäärä aiheuttaa stressiä. Tämän vuoksi melulle kannattaa uhrata muutama ajatus ja panostus.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Näin poistat punaviinitahran

    Näin poistat punaviinitahran

    03/2012 Vaaleaan puulattiaan tai -pöytään tulleen punaviinitahran takia ei tarvitse menettää yöuniaan. Tahrat saa poistettua käyttämällä oikeita kemiallisia aineita ja hieman kärsivällisyyttä.

    Vaikeus 1/4
  • Näe valo oikean värisenä

    Näe valo oikean värisenä

    02/2012 Hehkulamppujen päivät ovat luetut. Energiansäästölampuilla, joita nyt pitäisi käyttää, on vaikeuksia näyttää värit oikein ja ne korvaavat usein kehnosti hehkulamput. Onneksi vaihtoehtoisia valonlähteitä löytyy riippuen siitä, ...

  • Suuri pihtivisa

    Suuri pihtivisa

    01/2012 Uskotko tietäväsi kaiken pihdeistä? Kokosimme nipun visaisia kysymyksiä, joiden avulla voit testata tietosi.

  • Suuri energiavisa

    Suuri energiavisa

    17/2011 Kuinka paljon tiedät energiasta ja energiankulutuksesta? Keräsimme nipun pulmia, joilla voit testata tietosi.

  • Ymmärrä ammattilaista

    Ymmärrä ammattilaista

    17/2011 Kun kulmat pitää koota jiiriin,kirvesmies ehdottaa portaisiin 27 nousua ja ikkunoihin smyygejä tai muurari kysyy laitetaanko katekivi, tulee ammattisanaston sisältävä termipankki tarpeeseen. Mitä nämä ammattitermit ...

  • Vaienna talosi äänet
  • Vaienna talosi äänet
  • Vaienna talosi äänet

Lue lisää

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot