Kaapinsaranat ovat arjen aarteita. Ne ovat kuin uskollisia ystäviä, jotka vaivihkaa auttavat meitä arjessamme. Niin vaivihkaa, että emme edes huomaa, miten nerokkaita ne oikeastaan ovat.
Jos kaikki kaapinsaranat häviäisivät keittiöstä yhdellä kertaa, siitä nousisi suuri häly kaikissa keittiöissä. Mikään keittiönkaappi ei toimi ilman nykyaikaisia, edullisia standardisaranoita, jotka aukaisevat ja sulkevat kaapinovet hiljaa ja valittamatta. Ne hoitavat työnsä niin vähin äänin, että emme oikeastaan tule edes ajatelleeksi, miten taitavia ne ovat ja mitä ne itse asiassa voisivat jättää tekemättä. Aikaisemmat keittiökaappien saranat muistuttivat kaikkien saranoiden esiisää: kahta levyä, jotka kääntyivät eräänlaisen akselin ympärillä ja jotka ruuvattiin kiinni kaappiin ja oveen. Kehitys on kuitenkin edennyt valtavin askelin viime vuosina. Nykyajan keittiökaapin sarana pitää kaapinovet tarkasti paikoillaan. Valittamatta ne kestävät 26 kertaa oman painonsa – suorin varsin ja 25 vuoden takuulla. Nykyiset saranat ovat helpottaneet myös nikkarin elämää. Ristipääruuvitaltta on kaikki mitä tarvitaan kahden ruuvin kiinnittämiseksi esiporattuihin reikiin kaapin sisäsivuun – loput osat napsahtavat paikoilleen.
-
13/2011
Useimmissa nikkarointitöissä joutuu poraamaan reikiä. Porakonetta tarvitaan
esimerkiksi silloin, kun seinään halutaan
kiinnittää hylly tai kattoon lamppu, tai
vesihanalle tarvitaan reikä keittiön pöytätasoon.
Tässä 20 ...
-
09/2011
Kirvesmies saa kaiken näyttämään niin helpolta, että me muut voimme usein vain hämmästellä hänen taitojaan. Usein kuitenkin riittää, kun tietää oikeat niksit. Keräsimme tähän kirvesmiesten suosikkivinkit.
-
09/2011
Sekä naulat että ruuvit pitävät hyvin mutta kilpailevat paremmuudesta.
-
01/2011
Nykyliimat kestävät lähes mitä tahansa, mutta edelleen on tehtäviä, joissa on parempi käyttää ruuveja kuin liimaa. Ohessa 5 liimattavaa ja 5 ruuvattavaa tehtävää.
-
15/2008
Ovet, ikkunat, kaapinovet – jos jotakin käännetään, se kääntyy saranoista. Mutta siinä missä yksi ovi kääntyy kahden yksinkertaisen teräslevyn avulla akselinsa ympäri, toinen kääntyy monimutkaisempien muotoonpuristettujen ...