Upeat lankut

Lankkulattia tehdään paksuista ja leveistä massiivipuulankuista. Koska lankut ovat laadukkaat, lattian asentaminen on helppoa. Lue, miten saat parhaan lopputuloksen.

Jos haaveissasi on uusi laadukas puulattia, lankut ovat erinomainen vaihtoehto. Lankut on valmistettu laadukkaasta ja perusteellisesti kuivatusta puusta ja työstetty huolella lähes identtisiksi. Siksi lattian asentaminen on suorastaan ilo. Koska lankut ovat melko arvokkaita, monet saattavat epäröidä niiden ostamista ja pelätä pilaavansa ne asennusvaiheessa. Lankkuihin kannattaa kuitenkin panostaa, jos kotiin todella halutaan upea lattia. Asentaminen onnistuu hyvin, kunhan lattioiden asentamisesta on edes vähän kokemusta. Kun aluslattia on paikallaan, työ alkaa ensimmäisen lankun kiinnittämisestä. Loput lankut muutamaa kappaletta lukuun ottamatta naputellaan paikalleen yksi toisensa jälkeen. Lankkuja painetaan yhteen ennen niiden kiinnittämistä. Jokainen lankku kiinnitetään kahdella ruuvilla koolauslautoihin. Poraa sitä ennen reiät mielellään karmiporalla, joka samalla tekee reiät puutappeja varten. Osta samasta puulajista valmistettuja tappeja, ja liimaa ja lyö ne reikiin. Anna tappien kuivua vuorokauden ajan. Seuraavana päivänä voit katkaista ne lähes lattian tasoon ja hioa tapit tasoon varovasti pienellä nauhahiomakoneella. Hio sen jälkeen koko lattia. Useimmat valmistajat suosittelevat, että hionnan tekee ammattilainen. Lopuksi käsitellään lattian pinta.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Uusi lattia alusta alkaen

    Uusi lattia alusta alkaen

    03/2012 Kun vanhaa puulattiaa alettiin kunnostaa, urakasta kehkeytyi aiottua suurempi. Laudat oli pakko poistaa, jotta lattiarakenne saatiin oikaistua uuden lattian asennusta varten.

    Vaikeus 2/4
  • Näyttävä laivankansilattia

    Näyttävä laivankansilattia

    13/2011 Jos vanha lattia näyttää kuluneelta, asenna tiikkinen laivankansilattia. Se on tiivis ja todellinen ilo silmälle.

    Vaikeus 4/4
  • Täyspuulattia edulliseen hintaan

    Täyspuulattia edulliseen hintaan

    01/2011 Miksi asentaa kelluva lukkopontattava laminaattilattia, kun lähes samaan hintaan saa täyspuulattian? Täyspuulattia on monin tavoin parempi ratkaisu.

    Vaikeus 2/4
  • Lopeta ärsyttävä narina

    Lopeta ärsyttävä narina

    18/2010 Lattian narina johtuu usein juuri lattialaudan naulan kohdalle palkkiin tulleesta halkeamasta, jossa naula liukuu ylös alas. Näytämme, miten saat ongelman tehokkaasti ratkaistua.

    Vaikeus 1/4
  • Pitäisikö puulattia käsitellä öljyllä vai lakata?

    Pitäisikö puulattia käsitellä öljyllä vai lakata?

    11/2010 Öljy tunkeutuu puuhun ja luo lattiaan kosteutta hylkivän pinnan. Öljy valitaan kuitenkin ensisijaisesti siksi, että se luo lattiaan upean silkkimäisen mattapinnan. Lakka jää puun pintaan suojaavaksi kerrokseksi. Se muodostaa ...

  • Upeat lankut
  • Upeat lankut
  • Upeat lankut

Vaikeusaste

Vaikeus 3/4

Lue lisää

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot