Silmäniloa ja arvokkuutta

Hienon kalanruotokuvioisen parketin asentaminen on taitoa ja aikaa vaativa työ. Työn tekijä voi kuitenkin nauttia upeasta tuloksesta koko elämänsä ajan, sillä lattia kestää vuosikymmeniä.

Voimmeko asentaa itse perinteisen kalanruotokuvioisen parkettilattian – sellaisen, joita näkee vieläkin vanhojen arvo-asuntojen suurissa olohuoneissa? Tämän kysymyksen teki äskettäin Tee Itse -lehden lukija.

Aito kokopuinen parkettilattia tehdään puusauvoista, jotka kiinnitetään alustaan hyvin ja huolellisesti perinteisiin kuvioihin. Tällainen lattia on todella tyylikäs ja lisäksi se kestää kovaakin käyttöä useita vuosikymmeniä.

Kysyimme asiaa myös ammatikseen parkettia myyviltä ja lattioita asentavilta liikkeiltä. Asiantuntijat korostivat, että työ vaatii huolellisuutta, aikaa ja kärsivällisyyttä. He varoittivat myös epäonnistumisen aihauttamasta suuresta taloudellisesta vahingosta. Kaikesta huolimatta Tee Itse -lehden puutyöartikkeleiden kirjoittaja päätti ryhtyä lattiantekijäksi.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Uusi lattia alusta alkaen

    Uusi lattia alusta alkaen

    03/2012 Kun vanhaa puulattiaa alettiin kunnostaa, urakasta kehkeytyi aiottua suurempi. Laudat oli pakko poistaa, jotta lattiarakenne saatiin oikaistua uuden lattian asennusta varten.

    Vaikeus 2/4
  • 24 lämmintä lattia-vinkkiä

    24 lämmintä lattia-vinkkiä

    02/2012 Lattialämmityksen asentaminen on iso urakka ja suuri päätös. Näiltä sivuilta löydät ohjeita ja vinkkejä asennukseen ja suunnitteluun.

  • Lattialämmitys – vie vain 16 mm tilaa

    Lattialämmitys – vie vain 16 mm tilaa

    18/2011 Lattialämmityksen voi asentaa koko taloon. Uusimmat järjestelmät eivät vie huonekorkeutta, ovat helppoja asentaa ja painavat niin vähän, että ne voi sijoittaa myös yläkertaan. Näin asennetaan vähän korkeutta vaativa järjestelmä.

    Vaikeus 4/4
  • Kaunis luonnonkivilaatoitus

    Kaunis luonnonkivilaatoitus

    17/2011 Luonnonkivestä valmistetut travertiinilaatat näyttävät upeilta, kun ne saumataan kontrastivärillä. Anna saumamassan täyttää reiät ja vinoudet travertiinilaattojen luonnollisen rakenteen mukaisesti.

    Vaikeus 3/4
  • Siistit ulkokulmat jalkalistoihin

    Siistit ulkokulmat jalkalistoihin

    16/2011 Ulkokulmien tekemiseksi jalkalistoihin on vain yksi keino: listat on sahattava jiiriin, ja samalla on huomioitava seinien kulma. Ellei seinäkulma ei ole tarkalleen 90°, tarvitaan asiantuntijan neuvoja. Lue lisää.

  • Silmäniloa ja arvokkuutta
  • Silmäniloa ja arvokkuutta
  • Silmäniloa ja arvokkuutta
  • Silmäniloa ja arvokkuutta

Lue lisää

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot