Linoleumista tehtyjen kätevien lukkoponttilaattojen avulla keittiön lattian saa
nopeasti ehostettua uuteen ilmeeseen. Laatat asennetaan kelluvana vanhan
lattian päälle. Linoleumilaatat voi sovittaa lattialle myös diagonaalisesti.
Useimmat lukkoponttilattiat asennetaan rivi kerrallaan. Rivi napsautetaan kiinni edelliseen riviin, jonka jälkeen jatketaan seuraavaan riviin. Jos laatat halutaan asentaa diagonaalisesti, tämä asennustapa ei toimi. Tällöin lattiaa ei voi koota lukkoponteista. Teemme tässä niin, että leikkaamme laattojen yhdeltä sivulta ”lukituksen” pois, jolloin sivuun jää ponttiliitos. Näin laatat on helpompi yhdistää ja liimata. Liimaamisessa on omat etunsa, sillä se sinetöi liitokset niin, että niihin ei pääse esimerkiksi vahingossa lattialle kaatunutta vettä. Ensimmäistä laattariviä ei tarvitse muuttaa, se asennetaan ohjeiden mukaan. Lukkopontin voi leikata irti terävällä taittoteräveitsellä.
-
05/2011
Viikonlopussa pystyy laatoittamaan kokonaisen huoneen, ja sunnuntaina ehtii vielä siivoamaan jäljet ja esittelemään työn tuloksia saumojen kovettuessa.
Vaikeus 2/4
-
02/2010
Tämä lattia on yksi markkinoiden vahvimmista. Bambulattia kootaan lukkoponttijärjestelmällä. Asennustapa on parhaita ja tee itse -ystävällisimpiä, mitä olemme nähneet pitkään aikaan.
Vaikeus 2/4
-
14/2010
Lukkopontilliset laminaatit on helppo, nopea ja edullinen asentaa. Valitsimme tähän kohteeseen liuskekiveä muistuttavan laminaattikuvion. Levyt asennetaan äänieristeen päälle.
Vaikeus 2/4
-
06/2012
Itseliimautuvasta kattokermistä on helppo asentaa uusi katto. Yksi katekerros riittää eikä kaasupoltinta tarvita.
Vaikeus 3/4
-
05/2012
Jos vaaleasta mäntylattiasta irtoaa oksakohta, reiän voi paikata tyylikkäästi ja huomaamattomasti tulpalla. Korjaus onnistuu helposti ja siististi työhön tarkoitetetulla tulppaporalla.
Vaikeus 1/4