Parissa viikonlopussa voit muuttaa kuluneen ja hämärän kellarin valoisaksi ja houkuttelevaksi tilaksi. Kellarin seinät pysyvät hyvässä kunnossa, vaikka niiden rakenne päästäisi hieman kosteutta alhaalta ylöspäin.
Kun rappaus alkaa lohjeta vanhoista muuratuista kellarinseinistä, saatamme vain lakaista rappauspölyt kasaan, sammuttaa valot ja toivoa, että tilanne korjaantuu itsestään. Näin kuitenkin käy harvoin. Jos rappauksesta tulee hauras ja se alkaa irrota seinästä, sille on syynsä. Jos syytä ei löydä tai sille ei tehdä mitään, rappaus tulee tippumaan myös muista kohdin. Vaikka työmäärä vaikuttaa valtavalta, uusien vaurioiden syntyminen pitää estää ja seinä ehostaa. Jos yrittää vain paikata paljaita aukkoja maalilla ja pintaratkaisuilla, vaurioista saattaa tulla pahempia – jolloin olisi ollut vain parempi sammuttaa valot. Kuluneen näköisen kellaritilan voi onneksi ehostaa siistiin kuntoon. Jopa niin siistiin, että sinne voi hyvällä omallatunnolla viedä tavaroita ja sytyttää huoletta valot kellarikäyntiä varten. Seinät ja katto pysyvät remontin jälkeen varmasti kunnossa vuosikaudet.
-
06/2010
Noin 25 eurolla/m2 saat tahraantuneen ja lohkeilleen kellarinseinän jälleen kuntoon. Kosteutta voi estää erikoisrappauksella, joka vain harjataan seinäpintaan.
Vaikeus 1/4
-
07/2012
Tee itse ja säästä lähes 650 €. Hyllyt ja niiden edessä liukuvat ovet muodostavat mainion kellarikaapiston.
Vaikeus 3/4
-
06/2012
Tee itse ja säästä yli 2 000 €. Raivaamalla, rappaamalla, maalaamalla ja laatoittamalla sotkuinen rojuvarasto muuttuu täysin uudeksi kellarihuoneeksi.
Vaikeus 3/4
-
02/2012
Tee itse ja säästä jopa 2 000 €. Liukuovi on kätevä, sillä se säästää huonetilaa. Tee Itse-lehti esittelee, miten rakennetaan väliseinä, johon on upotettu liukuovi. Kyseessä on haastava mutta palkitseva urakka.
Vaikeus 4/4
-
16/2011
Kun seinään ilmestyy halkeamia, ne voi
kaapia puhtaiksi ja täyttää uudella laastilla.
Jos korjauksesta halutaan kestävämpi,
vaakasaumat pitää raudoittaa ennen
seinäpinnan viimeistelyä.
Vaikeus 2/4