Kuka tahansa pystyy asentamaan keittiön, mutta vaatii taitoa saada pöytäkaapit vaakasuoraan, yläkaapit riippumaan linjassa ja pöytälevy sopimaan kaapistoihin. Ohessa täydelliset ohjeet kotikalusteasentajalle.
Jo uuden keittiön ajatteleminen saattaa tuntua ylivoimaisen rankalta, ja monet ovatkin päättäneet olla asentamatta keittiötä itse. Useimmat nikkarit kuitenkin osaisivat sekä suunnitella että koota keittiön omin voimin. Asennusurakan helppous riippuu ennen muuta siitä, miten tarkkaan asennuksen suunnittelee ja esivalmistelee – varsinkin kunnollisen sokkelin rakentaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kun perusta on paikoillaan, lopputyöt sujuvat vaivatta.
Ensi alkuun on mietittävä huolella keittiön sisustusta ja ajateltava keittiötä työpaikkana, jonka muodon ja toiminnallisuuden – sekä tietysti hintatason – pitää sopia mahdollisimman hyvin omiin tarpeisiin.
-
01/2012
Uuden keittiön asentamisessa
on huomioitava monta yksityiskohtaa.
Seuraavassa hyviä vinkkejä,
joiden avulla keittiöremontin
suunnittelu ja kustannusten
kurissapito onnistuu helpommin.
-
17/2009
Vanhalla keittiöllä on takanaan monta uljasta työvuotta. Uusi keittiö jää taloudellisista syistä pois laskuista. Sen sijaan kasvojen kohotus, jolla vanhan keittiön ilme uusiutuu, on edullinen ratkaisu.
Vaikeus 2/4
-
16/2009
Taitavalle nikkarille Eero Peräselle kevytbetoni oli päivänselvä valinta, kun hän ryhtyi suunnittelemaan perheensä keittiöremonttia. Hän integroi jääkaapin ja keraamisen lieden omaperäisellä tavalla hyvin toimivaksi osaksi ...
-
11/2009
Näyttääkö keittiönallas rumalta tai onko se liian pieni? Roiskuuko vesi pöytätasolle?
Ehkä allas kannattaa vaihtaa - se kohentaa myös pöytätason ilmettä. Suunnittelemalla hieman etukäteen selviät työstä viikonlopussa.
-
12/2007
Huuhtele tomaatit. Pilko salaatti. Ruskista pihvit. Valmista
salaattikastike. Tässä keittiökatoksessa voit valmistaa koko aterian ulkona.