Kun vaimo tarvitsi istutus- ja työskentelytilaa kasvejaan varten, Allan aloitti rakennusprojektin, josta syntyi näyttävä kasvihuone. Rakennus tehtiin L-muotoon. Kulmaan sijoitettiin kasvihuoneen sisäänkäynti.
Allan alkoi kaivaa tilaa kasvihuoneen perustuksille viime keväänä. Hän harkitsi rakennuksen tekoa lehtikuusesta mutta valitsi painekyllästetyn puun, koska oli huolissaan lehtikuusen liiasta elämisestä. Nyt pihalla seisoo valmis kasvihuone, jota Allanin vaimo jo innokkaasti sisustaa. Allan luki pinon kasvihuoneita käsittelevää kirjallisuutta ennen kuin ryhtyi töihin. Hän päätyi kuitenkin räätälöityihin ratkaisuihin, koska ei halunnut tinkiä rakennuksen esteettisyydestä. simerkiksi palkkien väleissä olevat ikkunat yltävät hieman räystään yli. Allan on ratkaisuunsa tyytyväinen, vaikka se poiki lisää mietittävää mm. syöksytorvien asentamisvaihessa.
-
05/2010
Ilmo Syrjänen löysi huonekaluliikkeestä poikkeuksellisen edullisia lasilevyllä varustettuja sohvapöytiä ja osti niitä 36 kappaletta. Hankinta sysäsi liikkeelle upean karkaistusta lasista tehdyn kasvihuoneen rakennusprojektin.
-
15/2009
Kun vaimo tarvitsi istutus- ja työskentelytilaa kasvejaan varten, Allan aloitti rakennusprojektin, josta syntyi näyttävä kasvihuone. Rakennus tehtiin L-muotoon. Kulmaan sijoitettiin kasvihuoneen sisäänkäynti.
-
11/2011
Auringon kypsyttämiä oman kasvihuoneen tomaatteja on mahdoton vastustaa.
Ohjeiden avulla voi helposti rakentaa kasvihuoneen, joka on avara mutta ei vie
liikaa tilaa pihalta. Kasveihin pääsee kätevästi käsiksi ulkopuolelta.
Vaikeus 3/4
-
06/2010
Haluaisitko tuoreita, auringon hellimiä tomaatteja ja kurkkuja, mutta sinulla ei ole tilaa tai halua pystyttää isoa kasvihuonetta pihallesi? Meillä on ratkaisu: koristeellinen kasvihuone, joka vie alle neliön tilaa ja jonne ...
Vaikeus 2/4
-
04/2010
Puutarhan aurinkoisin alue haluttiin käyttöön, mutta tämä edellytti alueen kattamista, mikä epäilytti Nilsin perhettä. Sattuma ratkaisi uudisrakennuksen muodon, mutta kaikki muut asiat toteutettiin suunnitelmallisesti.