36 sohvapöydästä syntyi unelmien kasvihuone

Ilmo Syrjänen löysi huonekaluliikkeestä poikkeuksellisen edullisia lasilevyllä varustettuja sohvapöytiä ja osti niitä 36 kappaletta. Hankinta sysäsi liikkeelle upean karkaistusta lasista tehdyn kasvihuoneen rakennusprojektin.

H arva keksisi mitään yhteyttä pienen tarjouksessa olevan sohvapöydän ja kasvihuoneen välille. Mutta Ilmo Syrjänen keksi. Hän löysi pöytiä, joita myytiin huonekaluliikkeessä 50 kappaleen sarjassa hyvällä alennuksella, tinki hinnasta, ja osti lopulta 36 kappaletta 150 €:lla ja käytti pöydät ainutlaatuisen kasvihuoneen rakentamiseen. Itse asiassa hän olisi tarvinnut vain lasit. Karkaistua lasia hiotuin reunoin ei nimittäin yleensä löydä tähän hintaan. Ilmo sai kuitenkin laseista hyvän idean: hän päätti jättää lasit raameihinsa, liimata ne vankasti kiinni, ja rakentaa sohvapöydistä kasvihuoneen. Näin hän tekikin – tai lähes näin. Ensin pöydistä piti poistaa jalat. Hän osti halvan pyörösahan, sahasi jalat ja ryhtyi kokoamaan raameja. Sen jälkeen hän teki perustan ja rakensi kasvihuoneen sen päälle. Nyt pihassa on ainutlaatuinen kasvihuone, jossa Ilmo nauttii touhuta kasvien kanssa. Lisäksi hänellä on nyt varastossaan 144 kalustepyörää.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Unelmien kasvihuone

    Unelmien kasvihuone

    15/2009 Kun vaimo tarvitsi istutus- ja työskentelytilaa kasvejaan varten, Allan aloitti rakennusprojektin, josta syntyi näyttävä kasvihuone. Rakennus tehtiin L-muotoon. Kulmaan sijoitettiin kasvihuoneen sisäänkäynti.

  • Pihalle rakennettiin näyttävä 50 L-mallinen kasvihuone

    Pihalle rakennettiin näyttävä 50 L-mallinen kasvihuone

    15/2009 Kun vaimo tarvitsi istutus- ja työskentelytilaa kasvejaan varten, Allan aloitti rakennusprojektin, josta syntyi näyttävä kasvihuone. Rakennus tehtiin L-muotoon. Kulmaan sijoitettiin kasvihuoneen sisäänkäynti.

  • Kätevä kasvihuone

    Kätevä kasvihuone

    11/2011 Auringon kypsyttämiä oman kasvihuoneen tomaatteja on mahdoton vastustaa. Ohjeiden avulla voi helposti rakentaa kasvihuoneen, joka on avara mutta ei vie liikaa tilaa pihalta. Kasveihin pääsee kätevästi käsiksi ulkopuolelta.

    Vaikeus 3/4
  • Alle 1 m2:n kasvihuone

    Alle 1 m2:n kasvihuone

    06/2010 Haluaisitko tuoreita, auringon hellimiä tomaatteja ja kurkkuja, mutta sinulla ei ole tilaa tai halua pystyttää isoa kasvihuonetta pihallesi? Meillä on ratkaisu: koristeellinen kasvihuone, joka vie alle neliön tilaa ja jonne ...

    Vaikeus 2/4
  • Lasi pitää kaiken kasassa

    Lasi pitää kaiken kasassa

    04/2010 Puutarhan aurinkoisin alue haluttiin käyttöön, mutta tämä edellytti alueen kattamista, mikä epäilytti Nilsin perhettä. Sattuma ratkaisi uudisrakennuksen muodon, mutta kaikki muut asiat toteutettiin suunnitelmallisesti.

  • 36 sohvapöydästä syntyi unelmien kasvihuone
  • 36 sohvapöydästä syntyi unelmien kasvihuone
Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot